Ard Reflection

Mörköpäivä 18.05.2020, kirjoittaja VRL-10444 (omistaja)
Tavallisesti Arttu on mitä turvallisin ja varmin maastoratsu, tänäänkin olin valinnut orin maastoseuraksi ratsastettavistani toiveenani, että me voitaisiin käydä rennolla lenkillä pitkän työpäivän jälkeen. Totuus oli kuitenkin toinen, kun pari vapaapäivää saanut Arttu oli heti lähtöhetkestä saakka melkoinen ruutitynnyri ja jouduin ratsastamaan oria tosissani saadakseni touhuun jotain tolkkua. Voikko olisi halunnut laukata villisti tallin pihasta, ja ilmeisesti jatkaa menoaan auringonlaskuun saakka roikkuessani kyydissä. Kilttinä hevosena Arttu kuitenkin tyytyi kompromissina ripeään käyntiin, ja minä kehuin ratsuani.

Lenkin loppupuolella olin jo rentoutunut vähän rauhoittuneen ratsuni kyydissä, mikä tietysti oli suuri virhe. Edetessämme rauhallisessa ravissa kohti kotia, eteemme metsiköstä hyppäsi rusakko, ja Arttu päätti, että se oli sitten siinä. Se ponkaisi välittömästi täyteen laukkaan, ja quarterista kun löytyy voimaa, ei mulla ollut tähän valmistautumattomana mitään mahdollisuutta pysyä kyydissä hevosen viskatessa mukaan vielä pari pukkiakin. Niinpä mä nopeasti sain huomata istuvani metsän pohjalla syljeksimässä maata suustani ja tuijottaessani vaalean hevosen katoamista kohti koti pihaa. Tunnustelin hetken omaa kuntoani, ja lähdin sitten kevyesti ontuen kohti talleja.

Päästessäni pihaan, muut työntekijät olivat jo saaneet nyt melkoisesti rauhoittuneen Artun kiinni, ja mä saatoin ottaa hevosen takaisin huostaani vähän nolona.

Rikki 19.06.2020, kirjoittaja VRL-10444 (omistaja)
Edellisenä iltana Arttu oli vielä kävellyt puhtaasti ja vaikuttanut olevan ihan ehjä, eikä me oltu tajuttu enää ravuuttaa sitä liikeen näkemiseksi vauhdissa. Niinpä olikin melkoinen shokki, kun aamulla otin orin karsinasta viedäkseni sen laitumelle, ja huomasin sen oikean etujalan olevan täys tukki. Ori käveli lievästi ontuen, ja mä soitin huokaisten tallin omistajalle, joka pian saapuikin tarkastamaan tilannetta ja soittelemaan eläinlääkäriä paikalle. Lievä ontuma ei ollut hätätilanne, joten puhelimitse eläinlääkäri käski kylmätä jalan tänään kahdesti ja laittaa Arttu tänään tarhaan, jossa se ei pääse riekkumaan. Hän pääsisi paikalle huomenna.

Arttu ei ollut ikinä arvostanut kylmäysletkuja, joten se sai kököttää karsinassaan sidottuna kiinni kylmäpatja jalassa seuraavan puolisen tuntia, samalla kun itse vein muite hevosia ulos. Ori taisi surkeasta ilmeestä päätellen jo epäillä, että se ei tänään pääsisi ulos lainkaan. Voikko lähtikin mukaani innolla, kun lopulta poistin kylmän ja lähdin viemään sitä lähimpään sairastarhaan. Sieltä se tosin mulkoili minua taas melkoisen syyttävästi, kun ei päässytkään nauttimaan suuresta laitumestaan.

Eläinlääkärillä 20.06.2020, kirjoittaja VRL-10444 (omistaja)
Taas tänään Arttu sai olla varsin tyytymätön palvelijoihinsa, kun minä aamulla en vienyt sitä lainkaan ulos, vaan ori jäi karsinaansa odottamaan eläinlääkärin saapumista. Kymmenen maissa tallin vakieläinlääkäri ilmestyikin talliin, ja me otettiin Arttu tutkimuksiin. Tunnustelujen, taivutteluiden ja lyhyen juoksutussession jälkeen hän tuli siihen tulokseen, ettei hevosessa ole mitään vakavasti pielessä. Todennäköisesti se on kompastunut juostessaan villinä ja vapaana kohti kotia, ja venäyttänyt jotakin.

Hoito-ohjeeksi saatiin, että mikäli Arttu ei viikon kuluttua liiku puhtaasti, eläinlääkäri tulee kutsua paikalle uudelleen, muuten hevoselle voi antaa sen viikon verran lepoa ja siirtyä sitten liikutukseen, toki normaalia varovaisuutta noudattaen. Koska lupa saatiin, Arttu pääsi tarkastuksen jälkeen myös takaisiin laitumeen. Sinne hevosta viedessäni totesin, ettei sen jalka mitenkään järkyttävän kipeä voi olla, sellaista vauhtia hevonen kiisi kohti laiduntaan. Portille päästessä hevonen oli jo ihan täpinöissään, ja olin vähän huolissani sen innosta. Laitumelle päästäessä ori ei kuitenkaan alkanut riehua tai tehnyt muuta typerää, vaan otti muutaman vähän heikon näköisen raviaskeleen ja tyytyi painamaan päänsä heinikkoon.

Paluu maastoon 30.06.2020, kirjoittaja VRL-10444 (omistaja)
Arttu oli toipunut vammastaan hyvin, ja palannut liikutukseen odotetusti viikko eläinlääkärivierailun jälkeen. Maastossa me ei kuitenkaan oltu vielä käyty, olin ensimmäisen muutaman päivän aikana halunnut varmistaa kenttätyöskentelyllä, ettei voikolla olisi mitään ylimääräisiä energiapatoumia sinne lähtiessä. Ja olin tietenkin myös halunnut meille turvallisen maastokaverin matkaan. Tänään olin saanut tallin toisen työntekijän lähtemään reissulle mun ja Artun kanssa yhdellä meidän turvallisista vetohevosista, Holmesilla.

Matkaan lähdettiin melko aikaisin aamulla, tarkoituksena rento tunnin lenkki. Arttu tuntuikin heti lenkin alussa olevan ihan oma rauhallinen itsensä, joskin ehkä hiukan hämillään ylimääräisestä hössötyksestä maastoilun suhteen, kuten siitä, että sen tuli kulkea meidän turvahevosemme perässä. Lenkin edessä hölläsin vähän omaa kontrolliani orin toiminnasta ja päästin sen aika ajoin Holmesin rinnalle, matkan taittuessa hyvin. Mitään erikoista ei tapahtunut, vaan lenkkimme oli suorastaan tylsän tavallinen. Holmes ja Arttu osoittautuivat tahdillisestikin hyväksi maastopariksi keskenään, ja totesimme, että oreja voisi maastoiluttaa toistekin yhdessä.

Kotiin palattuamme Arttu pääsi takaisin laitumelle, missä se tällä kertaa jaksoi ottaa muutaman laukka-askelen ja piehtaroida antaumuksella ennen ruokailua.