Nimi Edmée Gaëlle Rekisterinumero VH16-041-0006 Rotu percheron Sukupuoli tamma Syntymäpäivä s. 04.05.2015 Säkä, väri 166cm, ruunikonkimo |
Omistaja Halluharjantila, VRL-10361 Kasvattaja Monichén Diamant evm Maahantuoja Sysälä, VRL-13099 Ex omistaja Hankalan Linna, VRL-13369 Koulutus Helppo B, 60cm, joustaus, työajo Painotus työajo |
Edme on rauhallinen ja vakaa tamma. Edmestä sanoisin sen olevan nuori, mutta todella järkevä tamma, joka miettii omilla aivoillaan ja tutkailee uusia asioita aina yhtä uteliaana korvat hörössä. Rauhallista tammaa hätkähdyttää vain harvat asiat ja tamma osaa käyttäytyä rauhallisesti lastenkin kanssa. Vieraita koiria Edme saattaa aluksi säpsyä, mutta vaarattomaksi otuksen havaittuaan tamma huokaisee syvään, eikä jää enää kyttäilemään ympäristöään.
Hoitaessa seuraa tarkalla silmällä hoitajan tekemisiä ja osallistuu omalla tavallaan hoitotoimenpiteisiin. Muutoinkin Edme on ihana nuori tamma, josta näkee, että se tahtoo viettää aikaa ihmisten kanssa ja haluaa olla ja työskennellä kaksijalkaisten kanssa. Satulan saa Edmelle selkään helposti ja ei hätkähdä edes vyön kiristämistä. Satulavyö kannattaa kuitenkin kiristää vielä selkään noustessa, sillä Edmelle on kertynyt hitusen kesäkiloja laitumella.
Ratsastaessa Edme kulkee eteenpäin ja taaksepäin sekä kääntyy sinne minne ohjatan. Oikeasti tamma osaa sujuvasti ainakin hunting ykköstason asiat, mutta joustauksessa tamma on parhaimillaan. Ihan tarpeeksi notkeasti ja ketterästi tamma ei pärjää skill at armsin radoilla. Raskaaksi työhevoseksi Edme kiihtyy suhteellisen nopeasti. Joustauksen lähtöpaikalla valmiina rymistämään kohti vastustajaansa. Tähän lisättäköön lievä kuuliaisuuden puute, että pysäyttämiseen kannattaa varata toiset viisi metriä.
Kentän reunalle kannattaa varata jakkara, jolta nousee tamman selkään sillä tamma ei siedä satulassa roikkumista. Jakkaran vierellä odottaa nätisti täysin paikoillaan, että ratsastaja on päässyt selkään sekä saanut jalkansa jalustimiin ja tamma ei liikahdakkaan ennen liikkeelle lähtö apuja. Kärryjen edessäkin kärsivällinen ja hyvä hermoinen. Toimii niin ohjasavuilla kuin suullisilla komennoilla.
© VRL-13099
isä Bartelmeu | ii Basewin | iii Filbert |
iie Gabriela | ||
ie Rosalinda | iei Haymo le Présag | |
iee Rosamunda | ||
emä Galiena | ei Gibbon l'Héroïqu | eii Guernot |
eie Máctilda | ||
ee Mácelina l'Égoïst | eei Louvel | |
eee Milla l'Égoïst |
Jälkeläiset
s. 14.06.2020 perch-t Sysän Myéra
Työajo 19 sij.
TYH :: 29.04.2017 - Kadotetut - Tottelevaisuus - 3/27
TYH :: 23.08.2020 - Kilpailukeskus Reiter - Metsäajo - 5/26
TYH :: 23.08.2020 - Kilpailukeskus Reiter - Kyntö - 4/21
TYH :: 24.08.2020 - Kilpailukeskus Reiter - Käyttöajo - 2/25
TYH :: 24.08.2020 - Kilpailukeskus Reiter - Kyntö - 1/21
TYH :: 25.08.2020 - Kilpailukeskus Reiter - Metsäajo - 5/26
TYH :: 25.08.2020 - Kilpailukeskus Reiter - Veto - 1/24
TYH :: 27.08.2020 - Kilpailukeskus Reiter - Käyttöajo - 5/25
TYH :: 27.08.2020 - Kilpailukeskus Reiter - Metsäajo - 1/26
TYH :: 28.08.2020 - Kilpailukeskus Reiter - Kyntö - 4/24
TYH :: 28.08.2020 - Kilpailukeskus Reiter - Veto - 3/24
TYH :: 29.08.2020 - Kilpailukeskus Reiter - Metsäajo - 2/26
TYH :: 30.08.2020 - Kilpailukeskus Reiter - Veto - 2/24
TYH :: 01.09.2020 - Kototalli - Käyttöajo - 1/21
TYH :: 01.09.2020 - Kototalli - Käyntikoe - 1/20
TYH :: 03.09.2020 - Kototalli - Metsäkoe - 2/26
TYH :: 04.09.2020 - Kototalli - Käyttöajo - 4/21
TYH :: 05.09.2020 - Kototalli - Kyntö - 2/17
Villit :: 18.09.2021 - Kadon Kartanon hevoskyntökisat - Avoin ykkössarja - 2/19
Historiallinen ratsastus 3 sij.
VHRY :: 18.08.2021 - Hankalan linna - Joustaus - 2/11
VHRY :: 20.08.2021 - Hankalan linna - Joustaus - 6/12
VHRY :: 31.08.2021 - Hankalan linna - Joustaus - 4/17
VHRY :: 31.08.2021 - Hankalan linna - Joustaus - 10/24
VHRY :: 15.09.2021 - Hankalan linna - Joustaus - 4/19
virtuaalihevonen
hevosen kuvat © Pretzelpaws