|
Nimi Sotamaalauksen Henkselit paukkuu Rekisterinumero VH20-018-1058 Rotu suomenhevonen Sukupuoli ori Syntymäpäivä s. 19.06.2020 Säkä, väri 143cm, ruunikko |
Omistaja Halluharjantila, VRL-10361 Kasvattaja Sotamaalaus Koulutus Helppo B, 80cm, Harraste Painotus Kenttäratsastus |
Mulla oli semmoinen hyvä suunnitelma, että laitetaan Nyrkki ja Merlin yhteen, sieltä tulee tosi näppärä varsa! No ei tullut, ei lähellekään. Mä yritin myydä Henkkaa, mutta siitä ei jätetty yhtäkään ostotarjousta, ja valitettavasti mä ymmärrän miksi.
Henkkahan on kiltti kuin mikä, mutta sillä on pitkät piuhat ja sen kanssa tarvitsee kärsivällisyyttä. Se on enemmän sunnuntaihevonen ja jos sen kanssa oikeasti haluaa jotain tehdä, niin toistoa toiston perään, ja mieluiten raippa kädessä. Sillä on kauniit, tuikkivat silmät ja se on perusluonteeltaan yritteliäs ja tahtoo aina olla kaikessa mukana. Se tulisi taatusti sänkyyn viereen nukkumaan, jos sen antaisi. Se on vähän kuin koiranpentu, ei tajua vielä kaikkea, mutta on ihan jumalattoman söpö yrittäessään kuitenkin. En mä sitä missään nimessä rakasta, vaikka kaikki muut tallissa tykkää siitä, mutta onhan se ihan symppis. Silloin kun se nukkuu.
Hoidettaessa ori on kärsivällinen. Sen pää menee koko ajan ja sen pitää pitää kaikkea silmällä sekä osallistua, mutta kärsivällinen se kyllä on - hoitaja ei yleensä niinkään. Henkka on paras laittaa kiinni ihan vain pyörimisen estämiseksi; Ei se minnekään karkaa, jos se voi seurata ihmistä. Ei se tintti tajua edes tammoja. Henkasta ihan kaikki on mielenkiintoista; Vaikka se on harjattu miljoonasti ennenkin, sen pitää aina nuuskutella ja maistella jokaista harjaa. Kaviokoukkua se sentään on tajunnut jo olla maistamatta, metallinen koukku tuntunee ikävältä hampaissa, mutta riimunnaru on parasta ikinä. Se on pehmeä ja hajoaa sopivan helposti hampaissa. Siitä tosin saa yleensä jälkeenpäin huutia. Samaa rataa se jatkaa pestessä, mikä tekee siitä raivostuttavan pestä, Henkka kun jahtaisi ja purisi vettä paljon mielummin, kuin seisoisi kasteltavana. Ehkä se ei siksi kasva isoksi aivojaan myöten, kun se ei saa tarpeeksi vettä ja aurinkoa sateisessa Suomessa. Varustaminen sujuu hyvin siltä osin, ettei Henkka pullistele tai haraa vastaan, ja ottaa kuolaimetkin innoissaan - siltä kannalta sen halu pistää kaikki suuhun kuin taapero on varsin hyvä, mutta sitten on se kääntöpuoli, että sen pitää haistella jopa omia jalkojaan, kun niihin laittaa suojia. Eihän se toki olekaan nähnyt jalkansa ja suojat kuin tuhatkunta kertaa.
Mitäpä lottoat, millainen Henkka on ratsastaa? Sanooko “täi tervassa” mitään? Se oli maailman hitain hevonen ratsukouluttaa, koska sen kanssa piti tehdä toistoja niin paljon, ennen kuin se hiffasi missä mennään. Henkka on aivan patalaiska hevonen, ei se tajua koota itseään eikä välitä nostella jalkojaan liiakseen ellei erikseen pyydetä, joten ratsastaja voi huoletta jättää salipäivän toiseen kertaan, jos aikoo kiivetä Henkan selkään. Ori ei missään nimessä ole kilpahevonen, vaikka se toisinaan esiintyy kilparadoilla ihan kokemuksen nimissä - ja jotta muut kilpailijat saa syyn nauraa meille. Henkka itse ei ole millänsäkään kilpailusta, se on kirkkain silmin menossa ja yrittämässä. Kouluratsastus ei ymmärrettävästi ole Henkan heiniä, kun siinä pitää yrittää näyttää edustavalta ja siltä, kuin tietäisi mitä tekee. Tarpeeksi ajamalla se osaa helpot asiat, mutta eipä sen kanssa C:tä korkeammalle kannata edes haaveilla pääsevänsä. Esteillä Henkka on menevämpi, koska se on innoissaan hassuista pylväistä ja puomeista niiden välissä; Jalkojen nostaminen onkin sitten asia erikseen. Usein Henkka saa etujalkansa ilmaan, takajalat meinaavat sen sijaan jäädä kokonaan matkasta. Maastoesteillä se menee samanlaisesti, mutta saattaa pysähtyä mutustamaan esteitä, jos ne vihertävät, hemmetin taneli. Ratsastuslajien sijaan Henkka sopii hauskaan ajoköpöttelyyn. Ei se kärryjen kanssa osaa mitään hienoa ja välillä se kummastelee niitäkin, eikä keskity vetämään, mutta sen kanssa on hauska kärrytellä ihan omaksi iloksi. Jos Henkasta ja sen pullamössöydestä siis tykkää.
© Nikki
| isä Korpihovin Merlin KTK-III | ii Volkan Memori | iii Volkari |
| iie Mirenka | ||
| ie Narvin Katla | iei Lennart | |
| iee Karissa | ||
| emä Sotamaalauksen Ku nyrkki silmään KTK-III | ei Ku Sieniä Sateella | eii Ku Kuningas Konsanaan |
| eie Sadepäiväsammakko | ||
| ee Kuuma ku hella kutosella | eei Bensaa suonissa | |
| eee Onks äitis simpukka |
Jälkeläiset
s. 00.00.2000 rotu-skp varsa
Kilpailut
Kilpailee porrastetusti omalle tasolleen ko. HeB/1, re. 80cm/1, ke. Harraste/1.
Päiväkirjamerkintä, 29. joulukuuta 2020 kirjoittanut Sanni
Siis miten hitossa tässä pääsi käymään näin. Mä vieritän aina Henkan liikutuksen jonkun muun harteille, koska mä en jaksa sitä ponia. “Mä en ala”, mä marisin tarhan portilla, katsellen typerää ruunikkoa, joka möllötti sen toisella puolella. Kaikilla oli muka parempaa tekemistä, kuin liikuttaa Henkkaa, ja jotenkin salakavalasti se oli jäänyt mun tehtäväkseni. Mun. Mun piti oikeasti ottaa poni kauniiseen käteen ja liikuttaa sitä johonkin suuntaan. Selkään mä en kyllä kiipeäisi, se oli aivan vissi. Sinne mä en kiipeäisi, vaikka joku maksaisi hevosten ruuat vuodeksi. Ei käy. Enkä mä jaksanut lähteä tarpomaan lumessa, joten mä päätin juoksuttaa sitä Vaskivuon maneesissa. Henkka seurasi mua korvat hörössä ja hamusi koko ajan mun käsiä, jos niissä olisi herkkuja, joita se voisi vetää naamariinsa, eikä se luovuttanut, vaikka mä näytin käsiäni ja kerroin, että mitään ei ollut. Voi saamarin talitintti sentään.
Nopean sukimisen jälkeen me päästiin maneesiin asti, Henkka liinassa ja mä silmät muljahdellen melkein ympäri kallossa. Mä suolistan Ravnan, jos se ei jatkossa ole pelastamassa mua Henkan hoitamiselta. Henkka oli kuitenkin innoissaan menossa ja haisteli jo maneesin hiekkaa. Pärskimisestään päätellen se oli vetänyt hiekkaa turpaansa, jota se nyt yritti niistää takaisin maneesin lattialle. “Hei, urpo”, mä muistutin Henkkaa mun olemassaolostani. Se nosti pöllämystyneenä päänsä ylös, mutta antoi viipaleen huomiotaan mulle, jolloin mä pyysin siltä käyntiä ja yritin pitää sen ympyrällä. Mikä ei ollut hermoja säästelevin tehtävä, koska Henkka oli varmasti typerin eläin mitä maailmassa oli. Ainakin mun maailmassa. Ja mulla sentään oli Eino, Ruttu ja Tonttu. Henkka pysyi kuitenkin jonkinnäköisellä ympyrällä, kenties ovaalilla tai ainakin taipuisalla kolmiolla. Harmi, ettei se ollut Bermudan kolmiossa kuitenkaan. Se keinahteli edes takaisin kuin aallokossa kävellessään eteenpäin, joten mä pyysin siltä vähän tahdikkaampaa käyntiä ääniapujen ja raipan avulla. Henkka koetti muutamaa eri reaktiota komentoihin, ennen kuin se osui nappiin. No, eipä siltä voisi väittää yritystä puuttuvan.
Mä olin saanut aivan tarpeekseni siinä vaiheessa, kun me päästiin Henkan kanssa ravityöskentelyyn asti. Mä vaihdoin sen kanssa suuntaa pari kertaa, yritin säätää sen ravia ja saada sen kokoamaan itseään hieman, mutta ei se ainakaan liinan päässä tajunnut mitään. Selässä mä en ollut käynyt aikoihin, enkä mä edes halunnut selvittää, pystyikö sitä kokoamaan ollenkaan. Laukkaa mä en jaksanut enää edes yrittää hallita, vaan mä otin liinan irti Henkan riimusta ja ajoin sitä laukkaan maneesissa, antaen orin juosta ihan mihin se halusi, kunhan se pysyi liikkeessä. Ruunikkoa sai ajaa eteenpäin ihan reippaasti, vaikka se tarhassa rymysikin menemään. Lopulta mä sain tarpeekseni sen juoksuttamisesta, joten mä saalistin sen takaisin liinan päähän ja lähdin raahaamaan sitä takaisin tarhaan, kunnes joku muu kuin minä hakisi sen sieltä.
virtuaalihevonen
hevosen kuvat © VRL-13320