|
Nimi Kemir Rekisterinumero VH12-102-0076 Rotu risteytysponi Sukupuoli ruuna Syntymäpäivä s. 11.02.2012 Säkä, väri 139cm, ruunivoikko |
Omistaja Halluharjantila, VRL-10361 Kasvattaja Salmix Koulutus Helppo A, 70cm Painotus Yleisratsastus |
Hoidettaessa ~ pieni pahanilmanlintu. Aluksi se näyttää "tosissaan" hampaitaan ja takakavioitaan, mutta kun sen karsinassa pysyy ensimmäisen puoli minuuttia, niin poni on aivan ihana hoitaa. Takakavioita ei välttämättä halua nostaa kovin korkealle, mutta kaikki muut toimenpiteet sujuvat yllättävän ongelmitta. Jos ruunan on sitonut kiinni, satulan laitto on myös yhtä hammasta ja kaviota, mutta se hoituu yleensä heittämällä satulan selkään. Vapaana hoidettuna satula ei aiheuta pojalle minkäännäköisiä kummasteluja, eikä se edes pullistele. Ihme mörköhän Kemir karsinassa on, mutta muu käsiteltävyys tekee siitä ainutlaatuisen hevosen. Lastattaessa ~ epäröi hetken trailerin edessä ja kokeilee varovasti kaviollaan siltaa. Tämän jälkeen kävelee reippaasti traileriin. Purkaminenkaan ei ole ongelma.
Ratsastettaessa ~ poni on yksinkertaisesti ihana. Kun ohjilla on tasainen tuntuma, jalat ovat ponin ympärillä ja ratsastaja osaa istua ruunan selässä, se menee erittäin kauniiseen muotoon. Tässä tilanteessa ponille ei tuota ongelmia vaikeammatkaan koululiikkeet, se pystyy tekemään helposti lisäyksiä ja sen saa kiinni vain istuntaa kiristämällä. Poni myös kääntyy hyvin, kunhan sillä on paino takaosalla. Kemir hyppää hyvin, vaikkei sen kanssa ollakaan hypätty kovin korkeita luokkia. Esteitä se rakastaa, sen huomaa jalkojen vipinästä ja korvien asennosta kymmenen minuutin hyppäämisen jälkeen. Poni hyppää esteen kuin esteen luotettavasti, ja pinkoo pienillä jaloillaan, minkä kerkeää. Tulokset ovat lähes aina hyviä. Kemir on rodustaan huolimatta kaikkea muuta kuin kömpelö, ja se pitää myös rennoista maastolenkeistä.
Talutettaessa ~ kulkee siististi vieressä, ei perässä eikä edellä, eikä hätiköi tai säiky. Rodulleen tyypillisesti lujahermoinen ja kaikkien käsiteltävissä. Juoksuttaessa ei ole minkäännäköistä ongelmaa, ja pysähtymään ruunan saa pysähtymällä itse.
Luonne © ex-omistaja
| isä Largo GER | ii Ljupin | iii Lorentso |
| iie Fjer Flowe | ||
| ie Deyna GER | iei Randa's Sakdosa | |
| iee Vivyana GER | ||
| emä Narwa | ei Lafet | eii Hafda |
| eie Morena | ||
| ee Luena | eei Wildo | |
| eee Undu's Nanna |

Uusi vuosi, uudet kujeet 31.12.2012
Niin sitä vuosi taas loppuisi. Taapersin lumihangessa Salmixin pihalla kohti tallia katsellen samalla pihalla käyskenteleviä hevosia. Ruusu ja Taifuuni olivat päässeet ulos ja talloivat märkää lunta niin, että tämän päivän plussa asteiden ja yön pakkasen jälkeen tulisi tarhasta todellinen luistinrata.
Talliin astuessani huoahdin ja suljin oven perässäni. Tallin käytävällä minua katseli korvat hörössä, kukas muukaan kuin Claude. "Hei pikku-ukko, eikö sun pitäis olla karsinassa eikä käytävällä?" kysyin siltä samalla, kun menin vähän lähemmäs ponia. Kyykistyessäni nappasin lattialta muutaman heinänkorren, minkä avulla sain Clauden houkuteltua luokseni ja nappasin orin otsatukasta kiinni. "Sillälailla. Sitten etsitään jostain sun karsina" sanoin sille orin pärskähtäessä protestoivasti.
Tutustumista ja tulisia tunteita 16.09.2012
Ensimmäistä kertaa olin sitten matkalla Salmixiin hoitomielessä. Tähän mennessä olin käynyt Salmixissa vain vierailemassa, mitä nyt muutamissa pienissä asioissa olin hieman autellut yleisesti. Nyt olin kuitenkin viimein hiukan rohkaistunut ja kysynyt Kemiriä, tuota pientä ja pulleaa risteytysponia ja saanutkin herran hoitsuksi.
Poljin viimeiset metrit tallille hieman hitaammin, seuraillen hiukan mitä tallin pihalla tapahtui juuri sillä hetkellä. Myös puhti alkoi olla hiukan lopussa, sillä tallille oli linnun tietä nelisen kilometriä, pyörällä hieman enemmän, ja kun vauhdin piti reippaana koko mäkisen matkan niin pyöräily käy urheilusta.
Tallin piha oli melkeinpä autio. Yhden äidin näin tyttärensä kanssa menevän talliin, mutta muuten autoja lukuunottamatta piha oli tyhjillään. Jätin pyöräni parkkipaikalle pyörätelineeseen ja lähdin etsimään tietäni talliin.
Tallissa kävelin rauhallisesti käytävää eteenpäin, pysähtyen aina välillä kurkkaamaan hevosten karsinoihin. Hevosia oli aina mukava katsella, varsinkin syksyisin, kun ne olivat kunnollisen mutakerroksen peittämiä 'normipolleja' eivätkä niitä kiiltäväkarvaisia kisatykkejä, jollaisina karvakorvat näkee ensimmäisiä kertoja kisoissa, näyttelyissä tai tallien kotisivuilla. Tänään oli onnekseni hiukan kuivempi päivä, minkä huomasi siitä, että vain muutama hevonen oli onnistunut tekemään itselleen kunnollisen kuorrutuksen, muut olivat pääosin vain pölyisiä. Muutamaa herraa unohduin hiukan katselemaan, nimittäin Bossea, Liekkiä ja Tuurea näin muiden joukossa, sillä mikä nyt ei voittaisi todella komeaa orhi-poikaa livenä!
Lopulta pääsin kuitenkin sille karsinalle, mille olin ollut matkalla, nimittäin Kemirin karsinalle. Kurkistin kaltereiden välistä sisälle karsinaan ja hetken odotettuani kohottikin ruuna kuraista päätään, pisti korvat luimuun ja napsautti hampaitaan uhkaillen.
"No terve sinullekin, kaveri" sanoin sille hymyillen ja siirsin katseeni karsinan oveen etsien sen lukkoa. Kun sain oven auki, raotin sitä sen verran, että pääsin sisälle ja suljin oven perässäni. Kemir ei ollut järin ilahtunut siitä, että tunkeuduin Hänen karsinaansa ja näyttikin lievästi aikeita kääntää takapäätään minua kohti, korvat tiukasti niskassa kiinni.
"Ep ep pep pe!" sanoin napakasti tönäisten ruunaa samalla reidestä "Minun päälle et kyllä tule takapää edellä"
Edelleen ruuna luimi minulle, mutta siirsi kyllä kiltisti peräpäänsä pois päin juuri niinkuin pitäisikin. Laskin käteni alas ja käänsin kylkeni hiukan edemmän ruunaa kohden. Vähän aikaa seisoin paikoillani ruunalle hiukan jutellen, pääsääntöisesti kauhistellen pojalle kuinka tämä oli onnistunut kuraamaan itsensä oikein kunnolla. Pikku hiljaa alkoi Kemirinkin korvat kääntyilemään ja ehkä viiden minuutin juttelun jälkeen tuli ruuna korvat pystyssä nuuhkimaan taskujani.
"Noniin, hyvä poika. En minä olekaan niin kamala vai mitä?" sanoin hinkatessani ruunan likaista kaulaa.
Taputin ruunaa kaulalle, poistuin karsinasta ja lähdin etsimään harjoja, joita voisin käyttää. Pienen etsinnän ja lyhyen keskustelun jälkeen sainkin lainata Anskilta harjoja sillä ehdolla, että pesisin ne käytön jälkeen.
Karsinaan mennessäni Kemir hieman näytti pahaa naamaa, mutta nopeasti vaihtui ääni kellossa kun sanoin asiasta kertaalleen ja rupesin sitten kumisuan kanssa hääräilemään.
Puunatessani Kemiriä puhtaammaksi ja ruunan etsiessä viimeisiä heinänkorsia turpeen seasta, tuli mieleeni useampaankin otteeseen yleinen ohje 'Hevonen tulee aina sitoa kiinni hoitaessa'. En ollut nimittäin laittanut ruunalle edes riimua päähän, vaikka normaalisti jokaisen hoidettavan kanssa teinkin vähintään sen. Nyt Kemir kuitenkin pärskähteli turpeelle ja harjaukselle täysin vapaana, vaikka karsinan ovi oli tietenkin kiinni.
"Kuules poju, sitten kun saan ensimmäiset hoitorahat, lupaan hommata sulle jonkun riimun ja narun. Siihen asti toivotaan, ettei kukaan isoista-pomoista saa meitä kiinni itseteossa" sanoin herralle samalla kun harjasin sen päätä, nostettuani sen ensin maantasosta ylös.
Harjattuani ponin ja kaviot putsattuani laitoin Anskin harjapakin karsinan ulkopuolelle ja kyykistyin karsinan kulmaan seurailemaan Kemirin syömisiä. Vielä tänään en pystyisi tekemään mitään kummallisuuksia herran kanssa, sillä varusteettomuus painoi hiukan päälle enkä ensimmäisenä päivänä nousisi kuitenkaan ratsaille. Pariin otteeseen Kemir kävi tuuppaisemassa minua turvallaan ja kerran poni hinkutti heinäkuolansa keltaiseen huppariini varmistaen, etten lähtisi tallilta puhtailla vaatteilla.
Parikymmentä minuuttia siinä pyörähti Kemirin karsinassa herraa seuraillen ja rapsutellen, ennen kuin maltoin lähteä Anskin harjoja pesemään. Taas tätä seurasi etsintä, tällä kertaa vesarin, mikä oli suhteelisen helppo löytää, sekä mäntysuovan, mikä ei ollut niin helppo löytää. Harjat sain suhteellisen nopeasti pestyä ja myöhemmin törmäsinkin taas Anskiin, joka kertoi minne pystyin viemään harjat kuivumaan.
Kun olin päässyt harjoista eroon, kävin satulahuoneessa hieman tutustumassa, mistä löytyisi mitkäkin varusteet niitä tarvittaessa. Satulahuoneesta löysin myös muutaman riimun ja riimunnarun, joista nappasin yhdet mukaani, jotka arvion että ne voisivat sopia Kemirille.
Karsinalle päästyäni menin taas ruunan luokse. Tällä kertaa Kemir päätti esitellä upeaa kellertävää purukalustoaan minulle. Ruunan yllätykseksi vastasinkin tähän 'hyökkäykseen' koskettamalla ruunan lähestyvää turpaa sivulta ja kieltämällä napakasti. Hiukan ukko katsoi hämmentyneenä, että eihän noin saanut tehdä kun hän oli tulossa näykkäisemään, muttei kuitenkaan vältellyt ollenkaan kosketusta jälkeenpäin kun laitoin riimun päähän. Saatuani riimun oikean kokoiseksi, taputin ruunaa kaulalle.
"Noniin, ja sitten mennään tarhailemaan" sanoin, avasin karsinan oven ja johdatin ruunan käytävälle. Pihalle pääsimme helposti ja tarhatkin löytyivät ilman suurempia ongelmia. Tarhailemassa oli jo kaksi ponia: Pinkku ja Leila, ja tytöt nähdessään päästi Kemir kumean orimaisen pärskähdyksen ja oli jo hypätä raville.
"Noh noh poika, et sinä nyt noin innostunut voi olla parista neidosta" sanoin ruunalle rauhoittelevalla äänensävyllä ja hieman hidastaen ruunan tahtia. Päästin Kemirin lopulta lähinnä tammoja olevaan vapaaseen tarhaan, missä ruuna köpötteli ensin oman kunniakierroksensa ennen kuin lähti ojentelemaan turpaansa lähempänä olevaa Pinkkua kohden.
Ruunan tarhaillessa kävin minä välissä siivoamassa herran karsinan, puhdistamassa kupit ja suolan sekä hieman rapsuttelemassa Tuurea. Tuure olikin oikein mielissään kun joku huomioi ja rapsutti siitä makeasta kohdasta harjan tyvestä. Tuurelle tuli kuitenkin ratsastaja, joten väistyin tieltä ja lähdin hakemaan Kemiriä tarhasta.
Kemir tuli tarhassa vastaan korvat hörössä kuin tietäen, että seuraavaksi pääsisi sisälle ja kelloa vilkaistessani huomasinkin että kohta olisi heppojen ruoka-aika. Rehujen jaon jättäisin suosiolla muille, sillä en haluaisi olla vastuussa yhdestäkään ähky-tapauksesta ja hevosten ruokintaan voisin vähitellen tutustua myöhemminkin. Talliin mentäessä Kemir meinasi lähteä pariin otteeseen turhan ripeään tahtiin, mutta pieni muistutus narun päässä seisovasta kaksijalkaisesta riitti ruunan rauhoittamiseen.
Kun olin saanut ponin karsinaan, riimun pois päästä ja karsinan oven kiinni, ilmestyi Kemirin pää heti käytävälle ruokaa kärkkymään ja pian saapuikin se niin odotettu heinäkärry. Minä puolestani vein riimun ja riimunnarun sinne, mistä olin ne löytänytkin ja suunnistin sen jälkeen pyörälleni. Vielä olisi nelisen kilometriä pyöräiltävä kotiin, mutta kyllä se siitä kun ei ainakaan vielä satanut. Yhtäkään omistaja-triiosta en ollut tänään tallilla nähnyt, mutta ehkä ensi kerralla sitten!