Nimi Pikku-Milla Rekisterinumero VH11-018-1415 Rotu suomenpienhevonen Sukupuoli tamma Syntymäpäivä s. 17.02.2010 Säkä, väri 145cm, ruunikko

Omistaja Halluharjantila, VRL-10361 Kasvattaja Olli Honkanen Koulutus Helppo B, 90cm Painotus Yleisratsastus

Milla on omistajansa ehdoton lellikki. Pikkuinen karvapallo suokki on ehdottomasti hyvin hellyyttävä näky kaikkien kiiltäväkarvaisten kisatykkien keskellä. Ulkonäkö kuitenkin saattaa joskus pettää ja tästä mussukastakin löytyy se tammamainen puoli, joka on välillä jopa orimaisuutta hankalampi hoitaa.

Kun mennään Millan karsinaan, tulee sieltä yleensä vastaan ensimmäisenä korviaan luimiva suokin möllykkä, jonka ilme muuttuu hyvin äkkiä sen omistajan ollessa läsnä ja syykin tulee ilmi nopeasti - korvansa höristävä tamma saa palkaksi jonkin herkun omistajansa taskusta. Ilman omistajan läsnäoloa tammalle saa kyllä riimun päähän, mutta sen ilmeestä näkee ettei se odota innolla tulevaa harjausta. Lahjoakaan ei tammaa saisi, ettei se opi puremaan namien toivossa. Harjausta aloittaessa kaulalta viuhuu vain häntä, mutta kun harja menee vatsan alle nousee takajalka ja pää nousee kattoon niin paljon kun riimunnaru antaa periksi. Hyvää tuuria on kuitenkin se, ettei tammalle tule vetaria. Kaviot nousevat kiitettävästi ja tamma seisoo hyvin paikoillaan. Harjan letittäminen kyllästyttää välillä ja silloin viskotaan päätä vaikeuttaen selvästi nätin letin tekemistä. Omistajan kanssa näitä ongelmia ei kovinkaan usein näe, mutta eivät ne tavattomiakaan ole. Tamman kurittaminen jää kuitenkin yleensä muille kuin omistajalle, mikä näkyy kun menee itse tuntemattomana karsinaan.
Jo satulan näkeminen saa Millan korvat luimuun ja hampaat alkavat näykkiä ilmaa. Joskus on tamman nähty purevankin satulaa sen tullessa ovesta sisälle. Kun satulan saa selkään, köyristyy tamman selkä selvästi ja se näykkii ilmaa päätään heiluttaen. Vyön kiristäminen ei ole helpoin tehtävä, kun yrittää saada vyön toiselta puolelta vatsaa samalla kun pelkää tamman potkaisevan millä tahansa jalallaan vatsanalle. Tamman pullistama vatsakin paisuu lähes kaksinkertaiseksi, tai sitä se ainakin tuntuu kun vyö ei koskaan tunnu riittävän pitkältä. Suitset menevät helpommin päähän, vaikka tamma yrittääkin heittää nostaa päätään ylös. Kun kuolaimet ovat suussa, laskee pää alas ja alkaa kuolainten maiskuttelu ja tammasta huomaa selvästi kuinka se viimein alistuu kohtaloonsa.

Ratsastaessa Milla on todella mukava siihen nähden, millainen se on hoitaessa. Tamma alkaa myötämään edestä jo likimain heti kun päästään ravaamaan ja takajaloista saa voimaa kunhan jaksaa pyytää energiaa ja vauhtia heti vapaasta alkukäynnistä asti. Joskus on kuitenkin mukava mennä hieman löysälläkin ratsulla, minkä Milla taitaa mahdollisuuksien mukaan aina hyvin. Kulmiin menemisessä saa sen sijaan olla hyvin tarkkana, sillä tammalla on paha tapa oikaista aina mahdollisuuksien mukaan vaikka jo kulman alusta keskelle seuraavaa sivua kaartaen kaukaa uralta. Taivuttamisessa ja ohjaamisessa saakin olla tarkkana, jos haluaa kulmia myöten mennä.
Kouluratsastuksen kiemurat menevät suhteellisen hyvin - tamma taipuu ja pistää jalkaa nätisti ristiin tarvittaessa. Jotta tamma kuitenkin toimii ratsastaessa halutusti, täytyy toimia aika pitkälti siltä pohjalta, että ensin pyydetään nätisti minkä jälkeen sanotaan hieman napakammin jos mitään ei tapahdu. Heti tunnin alussa ei kuitenkaan pidä missään nimessä edes kuvitella että Milla taipuisi loivaa pohkeenväistöä paremmin. Eikä tämä ole välttämättä edes lämmittelystä kiinni, vaan yksinkertaisesti periaatteesta.
Esteillä Milla kulkee selvästi reippaammin kun ei tarvitse ajatella sen kummemmin muodossa kulkemista. Esteitä lähestytään yleensä vauhdilla ja vaikka tamma onkin pieni, venyy askel hyvinkin puoliveristen askelmittoihin. Mitään ennätyksiä ei kuitenkaan kannata yrittää, sillä käännettäessä tamma menee hyvin äkkiä vaakatasossa jos kovassa vauhdissa tulee jyrkkä käännös. Siltikin Milla on hyvin ketterä ja pienestä koosta on joskus hyötyä ketteryyden puolesta, vaikka heinämaha tuntuu välillä olevankin hieman tiellä. Kunnollinen lentävä lihapulla kuitenkin kaivautuu esiin kunhan saadaan neiti avuille ja hidastamaan tarvittaessa vauhtia.
Milla on maasto- ja liikennevarman pollen leiman saanut, vaikkei aivan ensimmäiseksi maastoratsuksi sovellukaan. Tamma intoilee joka kerta todella paljon maastoon menosta varsinkin, jos ratsastaja uskaltaa jättää satulan pois ja nousee tamman leveään selkään. Alku on aina yhtä showta tamman yrittäessä aina mahdollisuusten mukaan lähteä raviin. Kun tallin näköpiiristä ollaan päästy, rauhoittuu Milla sen verran, että maltetaan kulkea ratsastajan ohjeiden mukaan. Laukkaamisesta tamma kuitenkin innostuu aina lisää ja ryhmälaukat ovat kivoja varsinkin kun päästään hieman kisailemaan. Maastossa tamma on hyvin näppärä jaloistaan ja ketteränä neitinä eteneminen onnistuu hieman hankalammassakin maastossa. Vedestä tamma ei oikein perusta ja ihmetteleekin aina mikä hinku ratsastajilla on päästä veteen. Hieman kun vain jaksaa maanitella, niin kyllä Milla lopulta aina lopulta menee veteen.

Kun tamma saa valjaat selkäänsä, kääntyy ääni kellossa ja tamma katselee pirteänä ympärilleen odottaen lähtömerkkiä. Lähtömerkiksi tosin riittää tälle tammalle se, että riimu otetaan kaulalta tai että ohjastaja menee kärryjen vierelle tai taakse. Yleensä ohjastaja joutuukin melkein hyppäämään kärryjen kyytiin ellei joku ole pitämässä Millaa paikoillaan.
Tien päällä Milla astelee terhakasti eteenpäin ja toimii melkeimpä pelkillä ääniavuilla, vaikka joskus täytyy hieman muistuttaa raipalla ketä tässä nyt kuunneltiin ja minne käännytään.
Tehtäväradalla tamma katselee kaikkia mahdollisia tolppia ja pensaita kuin ei olisi niitä koskaan nähnyt, milloin ohjastajan täytyy olla tarkkana ettei mennä väärästä paikasta tolpan ohi. Vesiesteillä yleisestikin tamma hieman epäröi, muttei kuitenkaan erityisemmin hidasta vauhtia.

Taluttaessa Milla kulkee sievän oloisesti hieman taluttajan takana, mutta jaksaa aina silloin tällöin mulkoilla taluttajaa pahasti. Traileriin meno epäilyttää tammaa aina jonkin verran ja joskus sinne meno voi kestää pidempäänkin, mutta yleensä siitä selvitään vain korvien kääntelyllä ja pää taivaissa kulkemisella.
Kisapaikoilla Milla esittää parastaan. Hevoset saavat osakseen hirnahduksia ja hörähdyksiä ja ihmiset ystävällisesti korvat hörössä katsovan ilmeen. Joskus tammaan kuitenkin iskee kentälle mennessä ramppikuume eikä mikään tunnu menevän kunnolla, mutta silloin täytyy vain itse olla positiivisellä mielellä eikä ajatella ohitse mennyttä voittoa.

isä Tornaado FI	ii BaskerVille	iii Normi-Aatu
		iie Hilppu
	ie Juliaana	iei Julle
		iee Rosa
emä Molla-Maija	ei Juho-Martti	eii Kurjen Lauri
		eie Oppipoika
	ee Henrietta	eei Urho
		eee Suurtyttö

Jälkeläiset
s. 06.04.2012 sh-o Pikku-Rontti

Kouluratsastus 18 sij.
KRJ - 24.11.2011 - kutsu - HeB - 4/50
KRJ - 08.01.2012 - kutsu - HeB - 2/56
KRJ - 14.01.2012 - kutsu - HeB - 7/50
KRJ - 15.01.2012 - kutsu - HeB - 7/50
KRJ - 19.01.2012 - kutsu - HeB - 5/50
KRJ - 31.01.2012 - kutsu - HeB - 1/40
KRJ - 01.02.2012 - kutsu - HeB - 1/40
KRJ - 01.02.2012 - kutsu - HeB - 6/40

villit - 28.08.2011 - kutsu - HeB - 1/20
villit - 06.09.2011 - kutsu - HeB - 8/109
villit - 25.09.2011 - kutsu - HeB - 9/109
villit - 29.09.2011 - kutsu - HeB - 2/109
villit - 30.09.2011 - kutsu - HeB - 6/109
villit - 03.09.2011 - kutsu - HeB - 1/34
villit - 05.10.2011 - kutsu - HeB - 2/16
villit - 05.10.2011 - kutsu - HeB - 1/11
villit - 06.11.2011 - kutsu - HeB KN Special - 1/11
villit - 30.12.2011 - kutsu - HeB - 2/15

23.12.2011 - kouluvalmennus HeB - valmentaja: jenniina.
Lämmiteltäessä Milla oli aluksi hieman uninen. Sait sen kuitenkin heräämään napakoilla otteilla, mutta silti hellävaraisilla.
Lämmittelyjen jälkeen aloitte tekemään lisättyä käyntiä. Milla suoriutui oikein hienosti. Sitten teitte keskiravia ja keskilaukkaa. Ravi suoriutui hienosti ja niin myös laukkakin. Sen jälkeen teitte siirtymisiä keskilaukasta keskiraviin ja siitä taas keskilaukkaan, ja toisinpäin. Milla vähän takelteli askelissa mutta lopuksi suoriutui nätisti ja askellus oli pehmeää. Sen jälkeen teitte peruutuksia ja siitä suoraan laukkaan. Milla heräsi muutaman yrityksen jälkeen ja refleksitkin nopeutuivat, ja lähtö olikin nopeaa sittemmin. Sitten teitte vastalaukkaa kiemurauralla. Milla suoriutui helposti. Sitten teitte pohkeenväistöä, ja Milla laittoi jalkoja nätisti ristiin ja liike onnistui hienosti!

15.11.2011 - kouluvalmennus HeB - valmentaja: Wentic
Kati ja Milla saapuivat wenticin tallin tiluksille. Aloitimme valmennuksen yhden aikoihin päivällä. Aluksi Kati verkkasi Millaa ravissa, taivutellen ja irrotellen. Pohkeen eteen ja kuolaimelle. Aloitimme ratsastamaan kolmikaarista kiemura uraa, tarkoituksena saada hevosta taipumaan ja rennoksi edestä. Aluksi Milla oli hieman nihkeä, mutta pienellä avustuksella alkoi ne takajalatkin liikkumaan paremmin alle. Muutimme harjoitusta Millan liikkuessa jo mukavasti, kaarteissa takaosa sisään ja suoristuksissa pydähdys-liikkeelle treeniin. Aluksi hieman jäykkä takapää alkoi mukavasti tulla kaarteissa sisälle ja pikku hiljaa kiemurat sujuivatkin mukavasti. Lisää vaikeutta tuotiin suoristuksille. Pysähdys-peruutus-ravi kuviolla. Aluksi suoraan peruutuksesta lähtö tuli hieman hitaasti, mutta muutamalla raipa napautuksella alkoi sujumaan.
Laukka tehtäväksi otettiin myös kolmikaarinen kiemura ura, aluksi kaarteet laukassa ja suoristuksilla ravinkautta laukan vaihto. Pikku hiljaa tuotiin mukaan ravissa jo treenatut asiat, eli kaarteissa takaosa sisään ja suoristuksissa pysähdys ja liikkeelle lähtö.
Kokonaisuutena Kati ja Milla toimivat hienosti, hieman alkujäykkä tamma verti mukavasti ja takaosa tuli hyvin mukaan.

18.09.2011 - maastoestevalmennus 70cm - valmentaja: kitta
Suokkitamma Milla oli ratsastajansa Katin kanssa jo odottelemassa maneesissa. Moikkasin ratsukkoa, joka oli verrytellyt valmiiksi matalilla ristikkoesteillä. Kati kertoi Millan olleen hieman tavallista rauhallisempi, mutta epäili sen innostuvan päästessään maastoesteille. Olin samaa mieltä tamman innostumisesta, joten kehotinkin Katia ratsastamaan kaikille esteille rauhassa ja huolehtimaan, että lähestymiset olivat suoria. Esteiden välissä tammaa kannattaisi jarrutella, ja etenkin mäet kannattaa alkuun ratsastaa rauhassa, sillä kokematon hevonen kompuroi helposti maastoesteillä. Kati aloitti hyppäämällä kaksi pientä risuestettä.
Alkuun Milla oli hieman hämmentyneen näköinen, kun maastoreitillä olikin esteitä. Hypyt sujuivat kuitenkin hienosti, ja toiselle esteelle Milla yritti lisätä vauhtia, aivan kuten arvelimmekin. Seuraavaksi oli vuorossa tukkieste ja heti perään kapea aita. Ensimmäisellä yrittämällä Milla juoksi tukin jälkeen reippaasti ohi, kun olisi pitänyt kääntyä loivasti oikealle ja hypätä aita. Toinen kerta sujui huomattavasti paremmin Katin muistaessa johtaa kohti aitaa ajoissa. Lopuksi tulimme vielä kerran vesihaudan, jonka jälkeen ratsukko hyppäsi lyhyen radan. Rata sujui hienosti, ja tuolla ajalla olisi voinut pärjätä kenttäkisoissakin! Upeaa työtä molemmilta!

14.09.2011 - estevalmennus 90cm - valmentaja: kitta
Tänään valmensin Katia ja hänen suokkitammaansa Millaa. Milla oli reippaalla tuulella heti alkuverryttelyistä asti, ja laitoin sille heti raviverryttelyissä eteen muutamia ravipuomeja. Puomeilla tamma meinasi hieman kuumahtaa, mutta Kati rauhoitteli sitä hienosti, ja piakkoin Millakin hoksasi, että puomit voi ravata rauhassa. Joidenkin volttien ja puomilinjojen jälkeen aloitimme laukassa ristikoiden hyppäämisen. Milla oli vauhdikkaalla tuulella, ja Kati joutui toden teolla pidättämään tammaansa. Muutamien hyppyjen jälkeen nostin linjan pystyiksi. Esteiden noustessa Millakin keskittyi hieman paremmin, ja pääsin nostamaan toisen esteen okseriksi. Hypyt sujuivat edelleen hienosti. Kasasin maneesiin myös kaksi estettä lävistäjälinjoille. Toisen alla oli muurilaatikot, ja toisen alla vesimatto.
Alkuun Milla kummeksui erikoisia esteitä, mutta muutaman yrittämän jälkeen tamma hyppäsi molemmat esteet suurella ilmavaralla. Kati joutui todellakin keskittymään istuntaansa suurissa hypyissä, mutta tasapainon kanssa ei ollut mitään ongelmia. Lopuksi ratsukko hyppäsi pienen esteradan muutamaan otteeseen. Hienoa työtä!

30.08.2011 - estevalmennus 90cm - valmentaja: Jeewwy
Olitte jo verryttelemässä pienillä puomeilla, kun saavuin maneesiin. Milla oli hienona, ja vauhtiakin riitti heti aluksi. Aloitimme pienten kavalettien merkeissä. Pyysin teitä menemään ensin ravissa kavaletit, että Millan jalat hiukan vertyisivät isompia esteitä varten. Kavalettien jälkeen rakensin 90cm pystärin, ja pyysin että hyppäisitte sen. Milla olikin heti vauhdilla tulossa, joten käsilläsi oli varmasti rankkaa pidätellä tammaa. Milla hyppäsi hienosti, mutta siltikin hiukan liian kovaa.
Pyysin seuraavalla kerralla ohjaamaan tamman sivulle esteestä, jos tulisi liian vauhdilla. Se tepsikin hienosti, ja tamma tuli kolmannella kerralla oikeassa vauhdissa, ja hyppäsikin puhtaasti. Sitten rakentelin 90cm radan, jota hypitte sopivassa vauhdissa. Milla selvästi nautti hypyistä, sekä oikeasta vauhdista. Yhtään pudotusta ei teille tullut. Radan jälkeen jäähdyttelitte käynnissä.

Kaikki ei ole kunnossa... Tarinakilpailut Villahaassa, 21.1.2012
Katselin pientä tammaani ihmeissäni. Neiti ei ollut kiukutellut lastauksessa tai varustaessa yhtään ja lämmittely oli mennyt heti alusta mukavasti. Ei kai tammani ollut kipeänä? Taustajoukkoni vakuuttivat kuitenkin Millan olevan kunnossa ja että se olin minä kun stressasin siitä, että pallollani oli viimein hyvä päivä ja tamma käyttäytyi kuin normaali hevonen. Omaa vuoroa odotellessani vilkuilin kuitenkin koko ajan terhakkaasti ympärilleen katselevaa tammaani ja päätin, että jos ratakin menisi virheettömästi eli ilman yhtään kenkkuilua, kutsuisin eläinlääkärin tarkastamaan tammani. Ihan varuiden vuoksi, sillä eihän mun pikkuinen Millani voinut olla näin 'normaali' ja ystävällinen!

Loppupeleissä ei Milla ollut ollenkaan kipeä. Radalla neitonen päätti kieltäytyä yhteistyöstä ja lantustikin käyntiä melkein jalkoja laahaten ja laukasta löytyi vain nelitahtinen, töksähtelevä vaihde. Radan jälkeen, kun kaikki muut olivat valmistuneet lohduttamaan huonostimennyttä rataa ja viimeistä sijaa, hymyilin minä vain leveästi onnellisena siitä, ettei pientä pullaani vaivannut mikään!

Vihdoin taas tallilla 25.3.2012
Nojasin huokaisten tarhan aitaa vasten samalla kun katselin paisuneen tammani tarhailua. Neidin, tulevan rouvan, tarhailu oli kylläkin enimmäkseen viimeisten heinänkorsien etsimistä tarhan nurkista ja lumen kuopimista sieltä, missä sitä vielä oli. Olin taas vaihteeksi onnistunut olemaan käymättä Mustiksessa vaikka en sitä tarkoittanutkaan. Viimeksi kun näin oli käynyt Wilhon kanssa, olin jättänyt leikin kesken, mutta tällä kertaa yrittäisin petrata jos ei muuten niin Millan takia. Milla oli todellakin paisunut leveyssuunnassa. Nytkään sille ei ollut laitettu loimea päälle, kun vatsanympärys oli paisunut kaksin kertaiseksi eikä mikään loimi yksinkertaisesti vain mennyt kiinni. Eläinlääkärikin oli melkeimpä kauhistellut tammani muhkeaa pallomahaa ja melkein ennusti kaksosia. Onneksi ennustus ei kuitenkaan käynyt todeksi vaan ultrassa eläinlääkäri totesi vatsassa olevan vain yksi, suhteellisen suuri varsa. Suuri varsa taas saattoi tarkoittaa vaikeaa synnytystä, mitä en olisi tässä vaiheessa tarvinnut. Juuri talvihorroksesta heränneenä ei välttämättä olisi tarvittu tällaista stressin aihetta.

Työnsin itseni kauemmas aidasta ja kumarruin ottamaan riimunnarun maasta. Kyllä se neidin tarhailu saisi nyt tähän jäädä ja pehmoinen karsina odotti sisällä.
"Noniin, tuleppas mammuskainen. Mennään sisälle niin pääset taas mutustelemaan niitä olkia" sanoin samalla kun avasin tarhan portin ja jäin odottelemaan että Milla tulisi luokseni. Vähän aikaa palloni vatvoi tarhan perällä, ennen kuin lähti pärskähtäen tulemaan luokseni. Kohdallani tamma pysähtyi ja puuskahti äänekkäästi kuin moittien minua lyhyestä tarhailuajasta.
"Pahoittelen kultu, mutta en halua ottaa mitään riskejä suuren pikkuisesi suhteen. Sitä paitsi h-hetken pitäisi olla ihan näinä päivinä käsillä eläinlääkärin mukaan" sanoin Millalle samalla kun taputin pörröisen talvikarvan omaavaa kaulaa ja napsautin riimunnarun kiinni. Milla pärskähti ja heilautti takkuista harjaansa hiljaiseksi protestikseen.

Karsinaan tullessa rupesin harjailemaan tammaa hiljalleen. Milla mussutteli heiniään samalla, muistaen välillä kuitenkin napauttaa hampaitaan kun harja eksyi vatsan alle. Hoidin Millan hiljakseen ja ajatuksiini vaipuneena. En tulisi taaskaan vähään aikaan välttämättä ehtimään käymään Mustikkapolussa, mutta pakko olisi jostain se rako löytää että pääsisi vahtimaan milloin karsinasta löytyisikin yksi ylimääräinen korvapari.
Kun olin saanut Millan harjattua ja kupit putsattua, taputin tammaani kaulalle.
"Noni, nyt mä taas meen. Yritä selvitä, jooko pallero?" sanoin tammalleni ja annoin neidin poskelle pusun. Sen jälkeen vein tavarat vielä paikoilleen, ennen kuin lähdin kotiin kokeisiin lukemaan.

Paluu pääsiäiseen 15.4.2012
Se oli ollut pitkänperjantain aamu, jolloin Bambi oli herättänyt minut lämpöisestä sängystäni soitollaan noin seitsemän maissa. Olin ollut todella unenpöpperössä enkä ollut heti tajunnut Bambin hienovaraisia vihjauksia siitä, että Millan karsinassa oli toinenkin karvakorva tästä lähtien. Kun tieto siitä, että Milla oli varsonut, lopulta pääsi perille asti ei kestänyt kauaakaan kun olin jo kiirehtinyt tallille. Kämppikseni ei ollut ollut kovinkaan tyytyväinen aikaisesta herätyksestä vain sen takia, että saisi kyydittyä minut tallille, mutta myöhemmin hänkin sai palkkionsa kun kotiin mennessä poikkesin kaupan kautta ja ostin hyvitykseksi suklaata.

Tallilla Bambi saikin vuorostaan hillitä minua vähän vauhtini kanssa ennen kuin menimme katsomaan tallin uusinta asukkia. Karsinan perällä heiniään musuttelevan Millan vieressä olikin maannut pieni musta kasa jalkoja, tai siltä se oli ainakin näyttänyt. Pikkuinen orivarsa oli todella paljon isänsä näköinen ja olisin voinut vaikka lyödä vetoa, että jos varsan olisi saanut Rontin viereen, olisi pikkuinen poika näyttänyt ihan isältään.
"Sehän on kuin ilmetty Rontti" totesinkin hiljaa Bambille, joka nyökkäsi myöntävästi.

Jonkin ajan päästä Bambi hylkäsi minut ja lähti jatkamaan töitään, joita riitti myös pyhänä. Minä taas menin mahdollisimman hiljaa Millan karsinaan, mutta sain silti herätettyä pienen varsan. Varsa taistelikin itsensä jaloilleen. Pikkuisella pojalla olikin jalkoja ihan muille jakaa, nimittäin pituuden kanssa. Milla oli käynyt katsomassa, oliko minulla jotain herkkuja sille, mutta palasi kuitenkin varsansa luokse kun huomasi toiveensa turhaksi. Sen päivän vietinkin melkein kokonaan Millan karsinassa pikkuista varsaa seuraillen ja kotiin lähtiessäni olin keksinyt pikkuiselle jo yhden nimiehdotuksenkin. Pikku-Rontti alias Junnu, Juniori.

Hei, nyt me muutetaan! 4.10.2011
- Tulisit nyt, kultapieni. Ei tää paikka nyt noin pelottava voi olla!
Perus alku Millan kanssa kun pitäisi uudessa paikassa tulla pois trailerista. Minä narun päässä maanittelemassa samalla kun pikkuinen pallomahani seisoo trailerin oviaukossa korvat terhakasti pystyssä ja sieraimet ja silmät vähintääkin lautasen kokoisena. Toistaiseksi olimme saaneet katsella maisemia rauhassa, mutta pystyin jo ennustamaan mitä seuraavaksi kävisi.
Kuin pyynnöstä Milla kohottikin turpaansa ja kiljahti tervehdyksensä tallipihalle saaden vastausten kuoron ja ainakin Wilhon ja Rontin kolistelemaan oviaan vielä enemmän lommolle. Lopulta Bambikin saapui paikalle, kun oli ensin yrittänyt saada uudesta asukkaasta innostuneet nelijalkaiset rauhoittumaan. Bambin ehtiessä meidän luokse, oli Milla jo tepastellut tasaiselle maalle ja puhisi nyt muuten vain tohkeissaan.
- Voi sinua höpsöä, sanoin taputtaessani tammaa kaulalle.
- Tervetuloa vain takaisin Mustikkapolkuun. Pääsittekin tulemaan melkein huomaamatta, kuului Bambin tervehdys.
- Meillä on aina sama juttu, minne ikinä mennäänkin. Onhan se kokenut matkaaja mutta aina pitää pistää pieni show pystyyn kun neiti saapuu taloon, sanoin naurahtaen, Mihinkäs voin sijoittaa tämän yli-innokkaan uuden asukin?
- Vie se vaikka nyt toistaiseksi Lotan vanhaan karsinaan. Kerron sitten, kun keksin, minne se saa majottautua. Se varmaan selviää normaalilla puolella tallia?
- Selviää selviää, mutta mihinkäs Lotta on oikein mennyt?
- Vein Lotan Latun tallille viettämään hieman rauhallisempia päiviä kun täällä, Bambi vastasi ja katsahti tammaani, joka oli keksinyt haistella tämän taskuja herkkujen toivossa.
- Vai että sillä lailla. Noh, minä vien tämän pullan sitten sinne Lotan karsinaan... Tuleppas nyt ahmatti, karsina kutsuu, vastasin ja nykäisin samalla Millan riimunnarusta. Milla pärskähti vastalauseensa, mutta lähti kyllä kiltisti perääni.

Kun olin saanut tammani karsinaan, menin takaisin trailerille ja aloin rahtaamaan tavaroitamme pirttiin. Pian pirtin pöydällä olikin kunnon kasa kaiken maailman varusteita ja tavaroita.
- Ohhoh, minkäs Mount Everestin sä olet meille tänne kasannut? kuului Myyn mielipide asiasta tämän tullessa sisälle jonkun minulle tuntemattoman hoitajan kanssa.
- No eihän siinä ole kuin normi hoitotarvikkeet, satulat sun muut vein jo satulahuoneeseen, vastasin alkaessani viikata enkkuvilttiä ja pyyhkeitä.
- Jaa'a, ei se silti paljoa tota vuorta pienennä. Mihinkäs muuten jätit sen sun ratsusi?
- Lotan vanhaan karsinaan. Bambi sanoi että järkkää sille jossain vaiheessa oman karsinan kunhan kerkiää.
- Niin sitä pitää. Kun oot saanut ton kamavuoresi maan tasalle, niin voit työntää sen sun typykkäs pikkutarhaan. Lissu on kyllä sen viereisessä tarhassa, mutta se tuskin haittaa, Myy sanoi napatessaan kahvikuppinsa pöydältä ja kadoten sen jälkeen mitä todennäköisimmin toimistoon. Pirtissä pyörähtänyt hoitajakin oli ehtinyt kadota, joten jäin yksin laittamaan kamojani kasaan.

Kun viimein sain kaiken tungettua Millalle osoitettuun kaappiin, lähdin alas talliin. Menin viemään alusiaan tutkineen tammani tarhaan, jossa se heitti ensin pari kunniakierrosta ravissa ennen kuin rauhoittui tekemään tuttavuutta Lissun kanssa. Kävin vielä pikaseen rapsuttelemassa hieman Wilhoa, joka oli puoli nukuksissa viimeisimmän tunnin jäljiltä, minkä jälkeen nakitin vielä Myyn ottamaan Millan sisälle ennen kuin lähdin kotia kohti tyhjän trailerin kanssa. Ehtisin vielä hyvin palauttaa trailerinkin tämän päivän aikana, jos liikenne vain suosisi.

Perjantain matka tallilta mökille Vaellus Suokukassa osa 1/3, 21.10.2011
"Loimet, satula, harjat, suitset, riimu..." luettelin ääneen varusteita tavaralistastani. Pakko oli tarkastaa ainakin kymmenettä kertaa, että kaikki oli pakattu mukaan. Rahtasin vielä viimeiset tavarat traileriin ja heivasin oman laukkuni auton takapenkille ja käännyin sitten vielä tallia kohden hengitys huuruten ja paikoillani hyppien.
"Älä nyt noin hermostuneelta näytä, sullahan on jo kaikki tavarat pakattuna. Hevonen vain puuttuu. Ja sehän on vain yksi viikonloppu!" viereeni tullut Niko sanoi rauhoittaen hyppelehtimiseni. Katsahdin ystävääni kiitollisena ja aloitin hyppelehtimiseni uudelleen.
"Mutta kun pelkään, että kaikki menee taas pieleen" sanoin ja väistin Nikon yrityksen lopettaa hyppelehtimiseni.
"Hei se oli vain kerta ja silloinkin se sun ilkiösi otti nokkiinsa siitä liian lähelle tulleesta kengittäjästä. Joten ota vain rauhallisesti" Niko vastasi ja nojasi trailerin kylkeen.

Juoksin vielä viitisen kertaa tallin, auton ja Millan karsinan välillä ennen kuin pääsin taluttamaan ratsuni ulos. Tänään Milla meni nätisti traileriin, vaikka minä olinkin jännittynyt kuin viulun kieli. Kun Milla jo söi tyytyväisesti heiniään, tarkastelin vielä suojia, loimea, kiinnityksen ja muita pikku juttuja Nikon naputellessa trailerin seinää sormillaan. Lopulta rakas kuskini joutuikin raahaamaan minut ulos trailerista kaulahuivistani kuin vastahakoisen koiranpennun. Päädyinkin melkein huomaamattani mustan cherokeen pelkääjän paikalle ja kohta olimmekin jo matkalla kohti Suokukan Ratsastuskoulua.

Matka tuntui kestävän ikuisuuden. Niko soitti tapansa mukaan Radio Rockia jossa kaikkien rakastama Jone Nikula puhui jostain, mikä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Navigaattori ilmoitteli minne suuntaan käännytään ja minun kynteni lyhenivät lyhenemistään.
"Kati kiltti, etkö voisi relata edes vähän, ei se retki niin pahasti voi pieleen mennä vaikka se ensimmäinen kunnon vaellus tuntemattomaan onkin tolle sun karvapallollesi. Et sä noin paljoa stressaa vaikka menisit viikon vaellukselle Santun kanssa!" Niko sanoi pysäyttäessään cherokeensa liikennevaloihin.
"No en. Santusta sitä paitsi tietää aina tasan tarkkaan, mitä se ajattelee mistäkin ja sen kanssa on helpompaa. Milla taas osaa olla välillä hieman kenkku eikä se ole tottunut kulkemaan tuntemattomien johdolla minnekään" vastasin katsellessani maisemia, jotka muuttuivat vähitellen yhä enemmän maalaisemmiksi. Loppumatkan tallille Niko päättikin vain jutella niitä näitä saaden minut vähitellen rauhoittumaan.

Rauha ei kuitenkaan kestänyt kun pysähdyimme viimein Suokukan parkkipaikalle, vaan hyppäsin melkein vielä liikkuvasta autosta ulos ja kipaisin nopeasti talliin. Sainkin pian tietää, minne karsinaan saisin Millan sijoittaa siksi hetkeksi, että saisimme koko porukan kasaan ja ohjeet jaettua. Taluttelinkin tammani trailerista, mikä onnistui tällä kertaa yllättävän hyvin ja vasta tasaisella maalla Milla jähmettyi paikoilleen ilmoittaakseen hirnuen tulleensa paikalle. Hirnahdus sai pari vastausta, minkä jälkeen Milla katsoi kaiken olevan kunnossa ja tamma seurasi minua kiltisti karsinaan.
Nojasin hetken vielä karsinan oveen katsellen tammaani, joka oli mennyt heti tarkistamaan ruokakupin ja karsinan nurkat ylimääräisen ruoan toivossa. Minulla olisi vielä luvassa lähtöön valmistautuminen ja muihin tutustuminen, mutta toistaiseksi pystyin rauhoittumaan edes vähän.

Lauantain maasto Vaellus Suokukassa osa 2/3, 22.10.2011
Hengitys huurusi yhdellä jos toisellakin hakiessamme ratsujamme pihatosta. Milla oli ollut oikein tyytyväinen seuraansa ja lyöttäytynyt muiden joukkoon, mikä aiheuttikin hieman hämminkiä hevosia haettaessa. Rakas tammani kun näytteli hampaitaan niille epäonnisille hevosenomistajille, jotka joutuivat hakemaan ratsunsa Millan läheltä.
"Kati, hakisitko sä ton sun elikkosi pois, että me muutkin saataisiin hakea ratsumme" Meym sanoi virnistellen kun Milla polkaisi jalkaansa estäen Lilliä vastaamasta omistajansa kutsuun.
"No ehkä tämän kerran" vastasin virnistäen takaisin ja menin Millan luokse, joka höristi minulle korviaan ja puhalsi lämmintä ilmaa käsilleni. Kun Milla oltiinkin saatu pois pihatosta, oli ratsujen haku huomattavasti helpompaa.

Pian oli koko porukka valmiina lähtöön ja seuraava pitkä vaellus alkoi. Alkumatka meni unen pöpperössä, mikä sopi Millalle paremmin kuin hyvin. Vaikka pieni pörröpalloni katselikin kiinnostuneena maisemia, huomasi ravin tahdista, ettei vauhdinlisäys tai mikään haastavampi tehtävä olisi tullut kysymykseenkään. Olimme Millan kanssa jääneet jonon häntäpäähän ja koska ratsuni kulki kiltisti muiden perässä tallustellen, pystyin katselemaan muiden tekemisiä. Toisella Natseista tuntui ainakin olevan vaikeuksia pitää hidasta tahtia yllä, Nana näytti käyvän tiukkaa keskustelua ratsastajansa kanssa ja joku heponen näytti melkeinpä nukahtavan pystyyn.
Milla alkoi näyttää heräämisen merkkejä vähän ennen kuin pääsimme peltomaisemiin. Käytinkin tamman mielentilan hyväkseni ja taivuttelin tammaani sen verran, mitä metsäpolulla pystyin. Se hyvä viimeisenä olemisessa onkin, että pääsee vähän vapaammin tekemään kaikkea.

Pellon reunalle päästyämme Hilma kokosi kaikki kuuntelemaan ohjeita, kun luvassa olisi kaikkien odottama laukkakisa. Ohjeet olivat simppelit, ilman porsaanreikiä, ja järjestäydyimmekin pellon leveydelle. Hevoset puhisivat, pärskivät, kuopivat ja höristelivät korviaan valmiina singahtamaan laukkaan. Kun sitten se lähtölupa saatiin, ponkaisivat kaikki vauhtiin. Suuret ja atleettiset hevoset etunenässä suuntasimme kohti yllättävän suuren pellon toista laitaa.
Milla oli innosta pinkeänä. Minun ei tarvinnut edes kuin vähän hipaista pohkeillani tamman kylkiä, kun se jo lähti täyteen neliin. Nappasinkin kunnolla tamman harjasta kiinni ohjat pitkinä ja kevyessä istunnassa annoin lentävän lihapullani viedä. Yllätyinkin positiivisesti siitä, kuinka monta ratsukkoa ohitimme ja minkälaista intoa Milla puhkui. Pellon toisessa laidassa tamma kuunteli pidätteet todella hyvin ja jouduin jäähdyttelemään sitä parin ravivoltin avulla.

Kun porukka oli jälleen kasassa, pääsimme jatkamaan matkaa höyryävillä ja virtaa täynnä olevilla ratsuilla. Vähän ajan päästä pääsimmekin suuremmalle tasaiselle alueelle, missä saimme jäähdytellä ja verrytellä ratsujamme omaan tahtiin ennen matkan jatkamista. Taivuttelinkin Millaa omaan rauhallisesti ympyröillä ja rauhallisella ravilla. Omaan tapaansa, Milla rauhoittuikin pian ja matkaa jatkaessamme sai tammani kävellä pidemmin ohjin muiden perässä. Vielä olisi luvassa paljon tältäkin päivältä ja kaikki piti jaksaa. Yöllä pystyisi sitten ehkä mahdollisesti nukkua.

Sunnuntain matka takaisin tallille Vaellus Suokukassa osa 3/3, 23.10.2011
Aamu oli ollut todellista sähläystä. Kun kaikki olivat ensin saaneet raahattua itsensä pois sängyistä, oli pakkauksen vuoro, mikä oli tietenkin täyttä showta. Kun kaikki olivat päässeet ratsujensa selkään, tuntui takaisin Suokukkaan vievä matka mitä mukavimmalta ajatukselta.

Aloitimme tämänkin retken käynnillä ja suurin osa ratsastajista oli hyvin tyytyväisiä reputtomaan selkään. Sääkin oli meidän puolellamme ja aurinko suostui jopa paistamaan meille. Milla oli oikein pirteällä tuulella ja heilutteli harjaansa kuin poni konsanaan. Laukkapätkän aikana sain kokea parit pukit, jotka pursuivat silkkaa riemua.
Matka takaisin tallille tuntui huomattavasti lyhyemmältä kuin tullessa, mutta se ei haitannut ketään. Reissu täyttyi puheen sorinasta, häntien sivalluksista ja tyytyväisistä ja innostuneista pärskähdyksistä.

Tallin tullessa näkyviimme, nosti yksi jos toinenkin hevonen päätään ja Hilman vetäjähevonen Eppu ilmoitti raikuvalla hirnahduksellaan porukan saapuneen onnellisesti perille.
Tallipihalla kaikki laskeutuivat ratsailta, pakkasivat kipsunsa ja kampsunsa kasaan ja hevoset traileriin, mitä seurasi Hilman kiittelyt ja muiden vaellustovereiden moikkaamiset ennen omaa lähtöä. Pian huomasinkin seisovani tallipihalla yksin hevoseni kanssa.
"No voi jumantsuikka, eihän ne oo voinu mua tänne unohtaa" manasin hiljaa itsekseni rapsuttaessani Millaa harjanjuuresta.
Viidentoista hermostuttavan minuutin jälkeen sain kuitenkin huokaista helpotuksesta nähdessäni tutun mustan cherokeen ajaessa näkyviin.
"Vihdoinkin, luulin että olit hylännyt meidät" sanoin samalla kun Niko nousi pois autostaan.
"Sori, piti vaa hakea Tume Lahdest" Niko vastasi avatessaan minulle trailerin oven. Samalla Tuomas astuikin ulos autosta ja tervehti minua lähtiessään tulemaan tavarapinoani kohden.
"Ai, että sain oikein toisen ritarin kaupan päälle?" kysyin virnistäen ja talutin Millan traileriin. Tarkastin nopeasti että Millalla oli kaikki hyvin, ennen kuin suljimme trailerin oven. Tappelin vielä Tumen kanssa pelkääjänpaikasta, mutta se taistelu loppui lyhyeen hameväen voitoksi.

Kisoissa ja kangilla 6.11.2011
Käytiin Millan kanssa nopeasti pyörähtämässä koulukisoissa Stall Katinassa ja helpon Bn KN Special luokasta napsahti ykköspalkinto! Olin todella ylpeä pikkuisesta ärri-purristani, kun kerrankin jaksoi keskittyä oikein kunnolla tehtävään. Rata päästiinkin vähän vajaalla 80 prosentilla läpi.

Kisojen jälkeen testailin vielä Mustiksessa, mitä mieltä Milla olisi siitä, kun suuhun tulee enemmän rautaa. Kankiaan lainasi toinen suokkini Sonja. Ihmettelihän se neiti hieman niitä kankia, mutta kulki kuitenkin nätisti ja sai palkinnoksi vielä porkkanan ;) kuva

Se kaunis syksyinen päivä 23.10.2011
Tänään Milla sai viettää vapaapäivää kauniissa syyssäässä samalla, kun minä luin kokeisiin ja juoksin ympäri tallin pihaa aina välillä tuskastuneena syynä koeviikon stressi. Milla kuitenkin osasi ottaa rennosti ja kun neiti sai seurakseen Assin ja minä sain hetken hengähdys tauon kauheimmasta stressistä, sain napsaistua nätin kuvan Millan ja Assin rapsutteluhetkestä :) kuva

virtuaalihevonen
hevosen kuvat © Halluharjantila