Nimi William Houston BOP
Rekisterinumero ei rekisteröity
Rotu quarter horse
Sukupuoli ori
Syntymäpäivä s. 25.08.2011
Säkä, väri 153cm, rautias
Omistaja Halluharjantila, VRL-10361
Kasvattaja Bob Percus, USA


Koulutus -
Painotus Lännenratsastus

Seisoin paahtavan auringon alla katsellen vuorotellen esille tuotavia hevosia. Jokainen vuorollaan seisotettiin ja ravautettiin minkä jälkeen alkoi huutokilpailu siitä, kuka hevosen saisi ennen kuin tuomari kopautti vasaraansa kolmesti. Hevoset alkoivat olla jo loppu puolella kun hiekkakentälle asteli korskahteleva, hermostunut ori. Katsoin hevosta lumoutuneena. Hevosesta ei ollut muuta tietoa kuin nimi, mutta muuta ei tarvittu. Sen hevosen minä halusin.

Houston ei ole välttämättä jokaisen unelma hevonen. Se on hyvin hermostunut uusissa tilanteissa ja totutteluun menee pidempikin aika. Näin ollen uusi hoitaja ja ratsastaja saa orin pään pyörälle eikä ensimmäisistä tapaamiskerroista yleensä tule muuta kuin pelkkää sähläystä. Orin kanssa tuleekin usein sanottua; "Houston, we have a problem" eli suomennettuna:"Houston, meillä on ongelma"

Hoitaessa Houston on uuden kasvon kanssa hyvinkin hermostunut ja steppailee ympäri karsinaa pää ylhäällä silmät päässä pyörien. Ori onkin pakko sitoa ensimmäisillä kerroilla kiinni, koska muuten hoitamisessa ei päästä alkua pidemmälle. Tätä saattaa kestää viikonkin ajan joka päiväisillä tapaamisilla ennen kuin ori rauhoittuu. Tuttujen kanssa Houston on todellinen hurmuri ja kova poika haukottelemaan. Silloin oria ei oikeastaan tarvitse sitoa, koska se pysyy kiltisti paikoillaan. Houston ei oikein välitä kumisuasta tai mistään muistakaan harjoista, mutta niskan rapsutuksesta ja ylipäätänsäkin korvien hilpailusta ori tykkää jostain syystä todella paljon. Sen sijaan hännän ja harjan selvittäminen on ongelmallista, koska orin mielestä sen tukkaan ei tarvitse koskea ollenkaan ja heilutteleekin häntäänsä ja kaulaansa sen mukaan. Varustaessa ori pysyy suhteellisen hyvin paikoillaan ja ottaa kuolaimet suuhun nätisti. Myöskään satulan selkään laittaminen ei ole ongelma, mutta satulavyötä kiristäessä saa olla valppaana, koska silloin ori potkii takajaloilla vatsan alle, joten sormet ovat vaarassa.

Ratsastaessa Houston on todella herkkä ja kuuliainen. Sillä pystyy ratsastamaan helposti pelkillä painoavuilla, mutta omaa aika kiireisen askeleen ja ratsastaja saattaa jäädä jälkeen jolloin tulee tunne, että liukuu satulasta hevosen lautasille. Orilla pystyy ratsastamaan ilman suitsia pelkän riimun avulla, mutta ilman satulaa orilla ei saa ratsastaa. Syy tähän on hyvin herkkä pukki nappula, joka saa orin täysin sekaisin. Siinä rodeossa ei ole vielä kukaan pysynyt selässä ja syytä pukkinappulan herkkyyteen ei tiedetä. Maastossa Houston on hankalempi ratsastettava eikä kuuntele silloin pidätteitä kunnolla. Saattaa laukassa innostua todella ja purra kuolaimeen kiinni lähtien viemään. Silloin ei auta muu kuin tarrata satulan nuppiin tai harjaan kiinni ja yrittää pysyä selässä. Orin laukka on kuitenkin sen verran tasaista, että osa on vain nauttinut orin hurjasta laukasta. Houston on muuten täysin maastovarma ratsu, mutta se pelkää jostain syystä ilmapalloja. Myöskin metsästys aikaan on parempi pysytellä tallin lähettyvillä, koska laukauksista ori menee todella pahasti sekaisin.

Taluttaessa Houston on vieraan käsissä levoton ja heiluttelee päätään lähes jatkuvasti. Alkaa silloin myös herkästi ravaamaan sivuttain eikä mene todellakaan sisälle esim. traileriin tai edes maneesiin. Tutun käsissä ori on kiltti kuin mikä, vaikka pälyileekin ympärilleen ja katsoo epäilevästi kaikkia trailereita ja vastaavia. Kulkee silloin kuitenkin suhteellisen kiltisti kaikkialle.

Kisoissa ori on hermostuneempi kuin missään muualla. Suuri ihmisjoukko saa sen hivenen pois tolaltaan, mutta jos itse on rauhallinen, rauhoittuu Houstonkin lopulta. Ori ei ole mikään hevosystävällisin persoona, mistä syystä kiljahtelee sen mielestä liian lähelle tulleille oreille ja ruunille. Tammat hyväksyy lähellään ja höristelee korviaankin niiden kohdalla mutta muuten kulkee korvat lähes niskanmyötäisesti. Kisakentällä Houston tekee parhaansa, mutta saattaa sätkyä katsomosta tulevia outoja ääniä. Yleensä mikään ei kuitenkaan hetkauta oria liian pahasti.

isä Hermes BOP ii Surf King jr. iii tuntematon
iie tuntematon
ie Kirlind iei tuntematon
iee tuntematon
emä Meline Hyls ei Selfer eii tuntematon
eie tuntematon
ee Belladonna eei tuntematon
eee tuntematon

Lännenratsastus 17 sij.
VLRY :: 24.10.2010 - Stal Lycan - Ranch Trail - 4/16
VLRY :: 25.10.2010 - Stal Lycan - Western Trail - 3/22

WRJ :: 01.02.2013 - Lagerian - Cutting - 2/17
WRJ CUP :: 31.03.2013 - Takkuinen - Cutting - 4/24
WRJ CUP :: 31.03.2013 - Takkuinen - Calf Roping - 2/22
WRJ :: 01.04.2013 - Jindabyne - Pole Bending - 4/55
WRJ :: 03.04.2013 - Jindabyne - Pole Bending - 4/55
WRJ :: 07.04.2013 - Castor Racing Center - Freestyle Reining - 4/32
WRJ :: 01.07.2013 - al Najya - Western Pleasure - 1/27
WRJ :: 01.07.2013 - al Najya - Pole Bending - 3/31
WRJ :: 05.07.2013 - Deadwood Rangers - Keyhole Race - 4/23
WRJ :: 21.07.2013 - Takkuinen - Western Riding - 1/28
WRJ :: 22.07.2013 - Takkuinen - Freestyle Reining - 3/29
WRJ :: 22.07.2013 - Utopia - Western Trail - 2/27
WRJ :: 28.07.2013 - Kadotetut Suomenhevoset - Ranch Trail - 6/36
WRJ :: 29.07.2013 - Kadotetut Suomenhevoset - Ranch Trail - 2/36
WRJ :: 30.07.2013 - Kadotetut Suomenhevoset - Ranch Trail - 2/36

virtuaalihevonen
hevosen kuvat © Bob Langrish