Metkan Talli

Etusivu Hevoset Esittely Foorumi

virtuaalitalli / virtuaalihevonen

Ruususen Happy Easter

VH12-106-0005

Perustiedot

Luonne

Kutsumanimi

Esteri

Maastakäsin ystävällinen poni, joka tulee helposti juttuun niin ihmisten kuin muiden hevostenkin kanssa. Pääosin todella helppo hoitaa ja käsitellä, mutta tietyissä toimissa vaatii hoitajalta vähän itsevarmuutta, ei esimerkiksi välttämättä nosta kavioitaan putsattavaksi ilman reipasta pyytämistä.

Myös selästä yleensä helppo hevonen. Erityisesti tasaisella maalla kentällä sopii kaikille vauvasta vaariin, tekee pyydetyt asiat nätisti turhia aikailematta, mutta toisaalta vauhti ei yllykään liikaa.
Esteet ylittää varmasti keskinkertaisella tekniikalla, mutta innostuu helposti ja etenkin isommilla hypyillä vauhtia herkästi alkaa kertyä, jolloin puomejakin tulee herkästi. Vauhdikkuuden vuoksi ei käy alkeisestetunneilla.
Kuten esteillä, myös maastossa Esteri on herkästi innostuvaa sorttia, vaikka muutoin onkin varma ja miellyttävä maastoratsu. Käynti-ravimaastoissa yleensä rauhallinen, mutta laukan tullessa mukaan vauhtikin kasvaa turhan usein paljon.

Rotu, sukupuoli

Huzulponi, tamma

Väri, säkäkorkeus

Ruunikonkirjava (tobiano), 139cm

Syntynyt, ikä nyt

08.04.2012, 9 vuotta

Omistaja, kasvattaja

Metkan Talli (VRL-10444), Ruusunen

Koulutustaso

Helppo B, 90cm


Kuvat © Metkan talli

Varustekaappi


Varusteet © Equestrian PRO, Mestyn Varuste, Varusteliike Varustekartano ja Varustevaunu, kiitos!

Yleistä tietoa

Asuu ja tarhaa pihatossa Hirmun ja Tonnin kanssa.
Laiduntaa kesät Hirmun ja Tonnin kanssa.
Voit hoitaa Esteriä käytävällä, pesukarsinassa tai tyhjässä karsinassa.

Hoitajalle ja ratsastajille

Varusteet löytyvät varustehuoneesta nimetyiltä paikoilta, varusteväreinä violetti ja musta.

Hoitaessa muitettava olla itse rauhallinen, ja jos Esteri ei heti tottele, pyytää uudelleen vähän rohkeammin. Jos Esteri ei esimerkiksi suostu nostamaan jalkojaan, älä jätä kavioita putsaamatta, vaan pyydä apua muilta.

Tasaisella ratsastaessa ei suojia, vain satula ja suitset lisähärpäkkeineen.
Esteille ja maastoon jännesuojat kaikkiin neljään jalkaan. Suojat löytyvät harjapakista.

Liikutuskalenteri

Maanantaisin alkeistunti (16:00 - 17:00) ja estejatkotunti (max 80cm) (17:00-18:00).
Tiistaisin ponivalmennus (16:00 - 17:00) ja maastoalkeet (17:00 - 18:00)
Keskiviikkoisin vapaapäivä
Torstaisin maastotunti (16:00 - 17:00)
Perjantaisin hoitajan liikutettavana (toistaiseksi tallityöntekijä liikuttaa)
Lauantaisin alkeis-jatkotunti (13:00 - 14:00) ja estealkeet (14:00 - 15:00)
Sunnuntaisin jatkotunti (13:00 - 14:00)

Päiväkirjaan

Siirry lukemaan Esterin päiväkirjaa foorumille tästä.
Esterille etsitään hoitajaa, hae hoitajaksi.

Suku

Esterillä on 1-polvinen suku.

i. Ruususen Kafelia Romeo
135cm rnkrj huzul

ii. Ylpeys

iii. Tuntematon

iie. Tuntematon

ie. Celicia

iei. Tuntematon

iee. Tuntematon

e. FM Empire Step
146cm rn huzul

ei. Tuntematon

eii. Tuntematon

eie. Tuntematon

ee. Tuntematon

eei. Tuntematon

eee. Tuntematon

Jälkeläiset

Esterillä ei ole jälkeläisiä.

Kilpailukalenteri

Villit - 01.10.2021 - Seppele Cup 2021, syksy - Helppo B - 04/20, 73,214 %
Villit - 01.10.2021 - Seppele Cup 2021, syksy - 70 cm - 5/25, 0 / 0 vp

JAOS - 00.00.0000 - Paikka - Luokka 00/00
JAOS - 00.00.0000 - Paikka - Luokka 00/00