Skywards André

KTK-II, Fn

Perustiedot

VH17-021-0084; #PKK2867

Sukupuoli Ori
Omistaja VRL-10444
Rotu Trakehner
Kasvattaja Natalia (VRL-05175)
Säkäkorkeus166cm
VäriVoikko sabino
GeeniteeAa CRn SB1n
Syntymäaika20.01.2017 / 16v
KoulutustasoVaB/140cm/CIC3, kenttäpainote

Luonne

Lumisena päivänä tammikuun lopussa syntyi komea voikko sabino orivarsa josta huomasi heti että siitä tulisi aikamoinen taistelijasielu. Varsa oli nopeasti jaloillaan ja hanakasti lähti etsimään itselleen välipalaa. Astuttaessamme rauhallisen Riinan olimme toivoneet että se tasoittaisi tulevan varsan luonnetta sillä sen isä, Skitso, on aikamoinen piru. Skywards Andréksi nimetystä varsasta huomasi jo vuoden iässä että yritys oli turhaa, sillä isäorin luonne näytti periytyvän jälkeläisille aika vahvasti. Andrén kanssa jokapäiväinen elämä osaa olla välillä aikamoista taistelua, vaikkakin hyvinä päivinä sen kanssa on jopa yllättävän helppoa toimia tilanteessa kuin tilanteessa. Kun se laskettiin aikanaan orilaitumelle opettelemaan käytöstapoja muiden poikien kanssa niin André teki selväksi että hän on paikan pomo ja onkin pitänyt paikkansa pitkän aikaa muiden hevosten keskuudessa.

Andrén luonne on aina ollut aikalailla ailahtelevainen ja suurimman osan ajasta se osaa olla aikamoinen pirulainen. Pyöriminen ja hyöriminen on joka päiväistä elämää sen kanssa, mutta muuten kaikki riippuu siitä millä kaviolla ori on noussut sinä aamuna. Hyvinä päivinä Andrén kanssa ei tarvitse taistella joka pienestä asiasta, mutta huonon päivän sattuessa kohdalle saa varoa ettei hampaat ole yhtäkkiä ahterissa kiinni. Korvat niskassa on sen perus tavaramerkki ja mitään muuta ilmettä siltä harvoin edes näkee. Taluttaessa kannattaa pitää ketjuriimu suussa jotta ori ei pääse pomppimaan ja sinkoilemaan joka ilmansuuntaan.

Ratsastaessa André on äkkipikainen, mutta erittäin yritteliäs mikäli sen saa kuuntelemaan ratsastajaa kunnolla. Pienet sivuloikat ei ole sen kanssa mitään uutta ja takapääkin saattaa aika ajoin nousta ilmaan mikäli ori tympääntyy johonkin.
Sileällä työskennellessä André osaa olla aikamoinen jääräpää ja sen kanssa saa tehdä tosissaan töitä jotta saa sen kulkemaan oikeinpäin ja vielä kaiken lisäksi eteenpäin. Alkuun ori heittelee päätä villisti ja takapääkin saattaa helposti nousta mikäli se sattuu olemaan huonolla tuulella. Napakoilla otteilla sen saa kuitenkin pikkuhiljaa toimimaan kuten kuuluukin ja sen hyvät puolet tulevat esiin. Pehmeät askellajit ovat vaiken lisäksi korkeat ja se taipuu helpostikin vaativan tason liikkeisiin. Vauhdikkaan luonteen omaavan Andrén vahvuuksiin kuuluu lisätyt askellajit sekä pohkeenväistöt.
Esteillä André on turhankin vauhdikas ja sen kanssa saa olla varovainen sillä hypätessä takapää alkaa enemmän nousta. Pidätteitä saa tehdä rutkasti jotta vauhti pysyy sopivana, mutta sille täytyy myös antaa vähän vapautta sillä se osaa itse katsoa sille sopivat ponnistuspaikat. André ei epäröi vinoissa ja hankalammissa lähestymisissä ja menee vaikka kallion läpi mikäli se pääsee vain hyppäämään. Se on selvästikin luotu hyppäämään, sillä sen tekniikkakin on estehevoselle sopiva.
Maastossa André ei ole ehkä se turvallisin valinta, sillä se kuumuu siellä huomattavasti enemmän eikä sivuloikatkaan ole mitenkään yllättäviä tämän hevosen kohdalla. Harvemmin se tyytyy vain kävelemään rauhallisesti ja onkin ärsyttävää kun hevonen steppailee koko ajan minkä kerkeää ja yrittää muuttaa askellajia raviksi. Maastoesteradalle päästessään André on elementissään, mutta aina kannattaa pitää varansa. Esteistä suoriudutaan yleensä liiankin nopeassa temmossa ja vielä suuremmassa niiden välillä. Pidätteet ja hallittu meno on kaiken a ja o mikäli haluaa tämän hevosen kanssa selviytyä turvallisesti.

Kilpailuissa André on yksi pikku pirulainen, sillä se ei osaa rauhoittua hetkeksikään. Ori on koko ajan hyppimässä ja pomppimassa joka ilmansuuntaan ja pitää näytellä kaikille lähettyvillä oleville tammoille. Orit puolestaan meinaa saada joka kerta lähelle tullessa kaviosta ja hampaita, sillä André ei siedä kilpakosijoita lähettyvillään. Hoitotoimenpiteet suoritetaan aina karsinassa sidottuna ja verryttelemään lähdetään vasta kun on aivan pakko. Mikäli Andrén saa pidettyä suhteellisen rauhallisessa mielentilassa ennen kilpailusuoritusta niin kaikki sujuu yleensä ihmeellisen hyvin.
Luonne © VRL-05175

Suku ja jälkeläiset

1-polvinen suku

Isälinja: Schizophrenia
Emälinja: Rialta

i. Schizophrenia
KTK-III, ERJ-I, KRJ-II, KERJ-II
ii. Nightbeast
175cm m xx
iii. Cryptmutant
177cm m xx
iie. Nikita
169cm rn xx
ie. Surya
167cm m sab trak
iei. Aragorn
168cm m trak
iee. Svanhild
164cm m sab trak
e. Rialta
KTK-II, ERJ-II, KRJ-I, KERJ-II, VIP MVA, Fn
ei. Abednego
165cm rt xx
eii. Abidemi
167cm rt xx
eie. Ustinya
163cm vrt xx
ee. Ricarda
163cm vkk xx
eei. Ealhstan
164cm vrt sab xx
eee. Ridwana
161cm vkk xx

Jälkeläiset

27.11.2018 syntynyt trakehner tamma Pandora's Promise emästä Payola
29.07.2026 syntynyt trakehner tamma Sieglinde emästä Hiekan Siwana

Kilpailut ja näyttelyt

Kilpailut

KERJ (40 sijoitusta)

11.05.2017 Valborg - CIC3 : 4/30
11.05.2017 Jadessa Warmbloods - CIC3 : 4/30
13.05.2017 Jadessa Warmbloods - CIC3 : 5/30
14.05.2017 Jadessa Warmbloods - CIC3 : 5/30
15.05.2017 Kettula - CIC3 : 2/30
17.05.2017 Kettula - CIC3 : 3/30
18.05.2017 Jadessa Warmbloods - CIC3 : 5/30
19.05.2017 Valborg - CIC3 : 4/30
19.05.2017 Vinkavuo - CIC3 : 5/30
21.05.2017 Valborg - CIC3 : 3/30
24.05.2017 Kettula - CIC3 : 1/30
24.05.2017 Vinkavuo - CIC3 : 4/30
28.05.2017 Valborg - CIC3 : 4/30
02.06.2017 Tuiskula - CIC3 : 1/30
02.06.2017 Kettula - CIC3 : 4/30
03.06.2017 Satulinna - CIC3 : 5/30
07.06.2017 Delicate - CIC3 : 2/30
10.06.2017 Delicate - CIC3 : 3/30
11.06.2017 Kettula - CIC3 : 4/30
11.06.2017 Satulinna - CIC3 : 4/30
13.06.2017 Tuiskula - CIC3 : 3/30
14.06.2017 Kettula - CIC3 : 3/30
17.06.2017 Tuiskula - CIC3 : 3/30
21.06.2017 Satulinna - CIC3 : 3/30
24.06.2017 Delicate - CIC3 : 3/30
25.06.2017 Kettula - CIC3 : 1/30
26.06.2017 Delicate - CIC3 : 2/30
27.06.2017 Delicate - CIC3 : 1/30
28.06.2017 Kettula - CIC3 : 3/30
29.06.2017 Kettula - CIC3 : 4/30
30.06.2017 Delicate - CIC3 : 1/30
30.06.2017 Kettula - CIC3 : 3/30
05.10.2017 Puzzle Rebellion - CIC3 : 2/30
10.10.2017 Puzzle Rebellion - CIC3 : 4/30
11.10.2017 Silverlode - CIC3 : 3/30
15.10.2017 Puzzle Rebellion - CIC3 : 3/30
16.10.2017 Silverlode - CIC3 : 4/30
20.10.2017 Puzzle Rebellion - CIC3 : 5/30
24.10.2017 Puzzle Rebellion - CIC3 : 1/30
28.10.2017 Puzzle Rebellion - CIC3 : 4/30

KRJ (44 sijoitusta)

14.05.2017 Vinkavuo - Vaativa B : 5/30
18.05.2017 Kilpailukeskus Ginger - Vaativa B : 4/30
18.05.2017 Kettula - Vaativa B : 4/30
19.05.2017 Kettula - Vaativa B : 3/30
20.05.2017 Vinkavuo - Vaativa B : 3/30
20.05.2017 Vinkavuo - Vaativa B : 3/30
21.05.2017 Vinkavuo - Vaativa B : 1/30
26.05.2017 Kettula - Vaativa B : 5/30
27.05.2017 Vinkavuo - Vaativa B : 5/30
02.06.2017 Kettula - Vaativa B : 5/30
03.06.2017 Vinkavuo - Vaativa B : 2/30
04.06.2017 Sugar & Spice Shet. - Vaativa B : 5/30
04.06.2017 Hunajamäki - Vaativa B : 5/30
04.06.2017 Vinkavuo - Vaativa B : 3/30
04.06.2017 Vinkavuo - Vaativa B : 1/30
06.06.2017 Sugar & Spice Shet. - Vaativa B : 1/30
06.06.2017 Vinkavuo - Vaativa B : 2/30
07.06.2017 Vinkavuo - Vaativa B : 4/30
08.06.2017 Sugar & Spice Shet. - Vaativa B : 5/30
08.06.2017 Hunajamäki - Vaativa B : 1/30
09.06.2017 Sugar & Spice Shet. - Vaativa B : 4/30
09.06.2017 Kettula - Vaativa B : 4/30
10.06.2017 Sugar & Spice Shet. - Vaativa B : 5/30
10.06.2017 Hunajamäki - Vaativa B : 1/30
10.06.2017 Vinkavuo - Vaativa B : 1/30
11.06.2017 Hunajamäki - Vaativa B : 2/30
11.06.2017 Vinkavuo - Vaativa B : 5/30
12.06.2017 Kettula - Vaativa B : 3/30
13.06.2017 Kettula - Vaativa B : 3/30
14.06.2017 Sugar & Spice Shet. - Vaativa B : 3/30
14.06.2017 Sugar & Spice Shet. - Vaativa B : 1/30
14.06.2017 Vinkavuo - Vaativa B : 1/30
15.06.2017 Kettula - Vaativa B : 3/30
16.06.2017 Sugar & Spice Shet. - Vaativa B : 3/30
18.06.2017 Vinkavuo - Vaativa B : 4/30
22.06.2017 Sugar & Spice Shet. - Vaativa B : 1/30
23.06.2017 Sugar & Spice Shet. - Vaativa B : 1/30
23.06.2017 Hunajamäki - Vaativa B : 4/30
23.06.2017 Kettula - Vaativa B : 2/30
24.06.2017 Hunajamäki - Vaativa B : 1/30
24.06.2017 Vinkavuo - Vaativa B : 2/30
25.06.2017 Hunajamäki - Vaativa B : 4/30
28.06.2017 Hunajamäki - Vaativa B : 3/30
29.06.2017 Hunajamäki - Vaativa B : 2/30

ERJ (40 sijoitusta)

26.04.2017 Kettula - 120cm : 4/30
27.04.2017 Kettula - 120cm : 3/30
01.06.2017 Kisakeskus Ginger - 130cm : 2/30
01.06.2017 Puzzle Rebellion - 140cm : 5/30
02.06.2017 Jadessa Warmbloods - 130cm : 1/30
02.06.2017 Delicate - 140cm : 5/30
03.06.2017 Puzzle Rebellion - 140cm : 3/30
03.06.2017 Puzzle Rebellion - 140cm : 5/30
03.06.2017 Delicate - 140cm : 4/30
04.06.2017 Kisakeskus Ginger - 130cm : 1/30
05.06.2017 Kisakeskus Ginger - 130cm : 1/30
05.06.2017 Jadessa Warmbloods - 130cm : 4/30
06.06.2017 Kisakeskus Ginger - 130cm : 1/30
07.06.2017 Kisakeskus Ginger - 130cm : 3/30
07.06.2017 Jadessa Warmbloods - 130cm : 1/30
08.06.2017 Satulinna - 140cm : 1/30
10.06.2017 Kisakeskus Ginger - 130cm : 1/30
10.06.2017 Jadessa Warmbloods - 130cm : 4/30
11.06.2017 Satulinna - 140cm : 4/30
14.06.2017 Kisakeskus Ginger - 130cm : 3/30
15.06.2017 Jadessa Warmbloods - 130cm : 2/30
15.06.2017 Satulinna - 140cm : 4/30
16.06.2017 Jadessa Warmbloods - 130cm : 1/30
16.06.2017 Satulinna - 140cm : 1/30
17.06.2017 Satulinna - 140cm : 5/30
18.06.2017 Kisakeskus Ginger - 130cm : 3/30
19.06.2017 Satulinna - 140cm : 3/30
20.06.2017 Puzzle Rebellion - 140cm : 4/30
22.06.2017 Kisakeskus Ginger - 130cm : 5/30
22.06.2017 Kisakeskus Ginger - 130cm : 3/30
23.06.2017 Kisakeskus Ginger - 130cm : 4/30
23.06.2017 Puzzle Rebellion - 140cm : 2/30
24.06.2017 Kisakeskus Ginger - 130cm : 5/30
24.06.2017 Puzzle Rebellion - 140cm : 1/30
26.06.2017 Kisakeskus Ginger - 130cm : 2/30
26.06.2017 Kisakeskus Ginger - 130cm : 5/30
26.06.2017 Jadessa Warmbloods - 130cm : 5/30
29.06.2017 Kisakeskus Ginger - 130cm : 4/30
29.06.2017 Satulinna - 140cm : 5/30
30.06.2017 Puzzle Rebellion - 140cm : 1/30

PKK
15.09.2019 - Järnby - Rakenne: Puoliverioriit - EO-sert - tuom. Anne
29.05.2019 - Hukkapiilo - Rakenne: Puoliveriorit - EO-sert - tuom. Kaneli
12.05.2019 - DS Valmennustalli - Rakenne: Puoliveriorit - EO-sert - tuom. Lynn
28.04.2019 - DS Valmennustalli - Rakenne: Lämminveriset hevoset - EO-sert - tuom. Arnika
12.04.2019 - Kaajapurojen talli - Rakenne: Puoliveriorit - EO-sert - tuom. Sage
22.09.2018 - Niiranvaaran Oriasema - Rakenne: Lämminverioriit - EO-sert - tuom. Elisa
29.05.2020 - Encore - Muu kuva: Pääkuva - KP - tuom. Lissu
06.04.2020 - Encore - Muu kuva: Pääkuva - KP - tuom. Lissu
06.04.2020 - Encore - Muu kuva: Pääkuva - EM (Tekniikka) - tuom. Lissu T.
12.04.2019 - Kaajapurojen talli - Rakenne: Puoliveriorit - EM (Hevosen väri) [2] - tuom. Sage
25.08.2018 - PKK - EM-luokka: Muu kuva - EM (Tunnelma) - tuom. Tuulia

Villit, kausi 2020
18.–20.09.2020 - Auburn Estate - Syyspäiväntasaus (Kalla CUP:n 3. osakilpailu) - CIC3

25.09.2020 - Auburn Estate - Syyspäiväntasaus (Kalla CUP:n 3. osakilpailu) - 130cm - 12/27 - 0-8 vp
25.09.2020 - Auburn Estate - Syyspäiväntasaus (Kalla CUP:n 3. osakilpailu) - 140cm - 10/19 - 0-4 vp
29.10.2020 - Ansamaa - Harvest Moon Show - 140cm - 6/6 - 12 vp

26.09.2020 - Auburn Estate - Syyspäiväntasaus (Kalla CUP:n 3. osakilpailu) - Vaativa B - 2/21 - 67,681 %
29.10.2020 - Ansamaa - Harvest Moon Show - Helppo A - 6/7 - 60,303 %

Päiväkirja

1.12.2025 - Ihan vain katsomaan, kirjoittanut omistaja
Lohiksesta ei enää koskaan tule kenttäkilpuriksi sopivaa ratsua. Se Eemelin on hyväksyttävä, ja vaikka nuoret ovat ihania ja Dumlen kanssa menee hyvin, hän huomaa aukon siinä missä Lohis olisi aiemmin kuulunut tiimiin. Essin ja Lohiksen rentoa menoa on hyvä seurata, mutta harmi tamman vanhenemisesta on suuri vaikkei vanhan vamman kanssa ikinä saisi liikoja toivoa. Siksi Eemeli huomaa selailevansa salakalavasti tauoilla ja iltaisin myynti-ilmoituksia. Ei tietenkään ostoaikeissa, mutta ihan vain katsoakseen mitä löytyy.

André on aivan erilainen kuin lempeän innostuva ruunikkotamma. Ori on kullankermainen, tulta ja tappuraa. Ehkä juuri siksi Eemeli ihastuu orin myynti-ilmoitukseen. Kolikon kääntöpuoli, joka ei muistuta Lohiksesta mutta on aivan yhtä lahjakas. Tietenkin oriin ikä pitää huomioida, mutta näkyyhän se toisaalta hinnassa ja hypoteettinen budjetti, jos sellainen ei-hevosen ostoa suunnittelevalla olisi, olisi melko rajallinen. Ja muutaman vuoden päästä kun André vasta toivottavasti olisi eläkeiässä Seeprakin olisi jo erinomaisessa kilpailuiässä. Melkein Poppykin.

”Käyn vaan kokeilemassa” muuttuu nopeasti allekirjoitetuksi kauppakirjaksi ja kiihtyneeksi trakehneroriksi marssimassa Ilvessuon pihassa ulos trailerista. Eemeli hymyilee leveästi taluttaessaan orin sen uuteen karsinaan. Hänen oman hevosensa.