Metkan Ponitalli

Etusivu Hevoset Esittely

virtuaalitalli / virtuaalihevonen

Talliporukka

Metkan talliporukkaan kuuluu innokas ja hymyileväinen oman elämänsä 36-vuotias (s. 1986) cowboy Tuomo Valtonen ja tämän kolme tytärtä, Sofia, Saara ja Silja. Sofia on tytöistä vanhin, 16-vuotias (s. 2006), ja äänekkäästä persoonastaan huolimatta porukan vastuullisin. Pitää usein huolta sisaristaan, joista etenkin nuorin, 8-vuotias (s. 2014) Silja, usein vaatii vahtimista tallilla. Sofia on ponityttö henkeen ja vereen, mutta osaa olla myös kärsimätön. Keskimmäinen, 12-vuotias (s. 2010) Saara, on kilpailuhenkinen ja tympääntyy herkästi jos asiat eivät mene hänen tavallaan, mutta yrittää aina parhaansa eikä syytä hevosta jos jokin menee pieleen.

Omistajaperheen lisäksi Metkassa käyvät Ponin ylläpitäjät, 1998 syntyneet kaksoset Karen ja Lucia Susitaival.

Tilat

Talli ja pihatto

Tallirakennus on 1980- ja 90-lukujen vaihteessa rakennettu kymmenen karsinan tila, johon kuului jo tuolloin myös varustehuone. Alunperin talliin kuului yksitoista karsinaa, mutta 90-luvun loppupuolella yksi jaettiin toimimaan WC-tilana sekä pesukarsinana. Hieman myöhemmin rakennettiin myös pihattona toimiva tallirakennuksen laajennus, johon voi eläinten koosta riippuen asuttaa 2-5 hevosta tai ponia. Karsinatkin ovat tilavat, niissä voi tarvittaessa asua kaksi ponia, mikäli vähintään toinen on pokkuponi. Lannat pääsee kippaamaan kätevästi lantalaan suoraan tallin takaovesta, ja rehu- sekä kuivikevarastot ja oleskelutilan sisältävälle vintille pääsee varustehuoneen portaita pitkin.

Tällä hetkellä pihatossa asuvat pikkuponit Hirmu, Poni ja Tonni, loput tallin ratsuista asuvat sisällä.

Karsinajärjestys

Karsina 1. Esteri
Karsina 3. Nuutti
Karsinat 2 ja 4-10. ovat toistaiseksi tyhjiä

Tallialue ja liikutusmahdollisuudet

Tallirakennuksen välittömästä läheisyydestä tallialueelta löytyvät pihattotarha sekä kolme muuta tarhaa, ratsastuskenttä sekä pienikokoinen asuintalo. Mummonmökiksikin kuvailtu punainen asuintalo ei aivan mahdu oheiseen ilmakuvaan, vaan tallinomistajien asuttama rakennus jää hieman kuvan ulkopuolelle, sijaiten hieman kuvan reunan oikealla puolen.

Kaikki tarhat ovat hakepohjaisia ja niissä on tarjolla vettä talvella lämmitettävissä kupeissa. Myös varjoa antavat katokset on lisätty päivätarhoihin oheisen kuvan ottoajankohdan jälkeen. Pihattotarhassa luonnollisesti tarhaavat pihaton asukkaat Poni, Hirmu ja Tonni. Sen takana olevassa "takatarhassa" päivät oleilevat tallin asukkaat Nuutti ja Esteri. Kesällä hevoset laiduntavat (laidunten sijainti näkyy maastokartassa) sopivissa ryhmissä.

Kenttä on hiekkapohjainen, ja sitä huolletaan säännöllisesti, jotta käyttökunto säilyisi hyvänä mahdollisimman suuren osan vuodesta. Pahimpaan muta-aikaan ja talven peilijääkeleillä voi toki olla muutamia päiviä tai viikkoja, kun kenttä on pois käytöstä. Näinä aikoina ratsastusta pystytään yleensä harrastamaan monipuolisissa hevosreittejä, metsämaastoa, peltoteitä ja hiljaisia hiekkateitä sisältävissä maastoissa. Kesällä maastoista löytyy on myös uitto- ja kahluumahdollisuudet. Alueen maastoihin voit tutustua paremmin tutkimalla maastokarttaa.

Toiminta

Metkan pääasiallinen toiminta keskittyy tallin omien ponien ja ratsastajien valmentamiseen lännenratsastuksessa sekä kilpailutoiminnan lisäämiseen Suomessa. Lisäksi pienimuotoista kasvatustoimintaa harrastetaan, mutta varsoja ei ole toistaiseksi syntynyt.

Tapahtumakalenteri

13.08.2022 - Avajaiset (WRJ)