Rosegarden's Bumblebee

Perustiedot

VH20-031-0314

Sukupuoli Ori
Omistaja VRL-10444
Rotu Suomalainen puoliverinen
Kasvattaja Rósgarður
Säkäkorkeus165cm
VäriRuunikontiikerinkirjava (leopard)
GeenitEeAA LPn PATN1n
Syntymäaika28.09.2020 / 11v
KoulutustasoPSG/120cm/CIC2, yleispainote

Luonne

Dumle on yksi tallin rohkeimmista hevosista, jos ei rohkein. Ori työntää turpansa mieluusti kenen tahansa asioihin, ja on myös melkoisen leikkisä aikuiseksi hevoseksi. Sen lempipuuhaa tarhassa on heitellä hevospalloa ympäriinsä, tarhakaverin tavallisesti seuratessa touhua vierestä kyllästyneesti. Ihmisen kanssa toimiessa Dumle on maastakäsin kohtelias, joskin sillä on aina vähän pilkettä silmäkulmassa, ja esimerkiksi orin ulottuville jätetyt harjat katoavat kyllä nopeasti leluiksi.

Ratsuna Dumle on todella herkkä. Kokemattomammille ratsastajille ori ei välttämättä sovi, koska se ärtyy nopeasti ratsastajan epätasapainoisesta istunnasta ja ylimääräisestä heilumisesta. Täsmällisiä ja kevyitä apuja käyttävän ratsastajan alla Dumlesta kuitenkin kuoriutuu todella ihastuttava hevonen, joka menee rohkeasti juuri kuten pyydetään. Oleellinen sana on kuitenkin pyydetään, ori ei oikein kestä vaatimista, ja väsyneenä sen sietokyky onkin tavallista alhaisempi.
Dumlen perusluonteen vuoksi sille tekee hyvää päästä välillä tuulettumaan esteille, joilla ei joudu harrastamaan ihan samanlaista tehtävien hinkkaammista kuin koulussa. Se onkin todella mukava estehevonen niin tavallisilla kuin maastoesteilläkin, eikä kieltele juuri koskaan. Ei kuitenkaan pidä erehtyä luulemaan, ettei Dumle olisi hyvä kouluratsunakin. Hyvänä päivänä ja hyvällä ratsastajalla orilta löytyy kyllä sekä kärsivällisyyttä, taitoa että liikettä myös kouluun, eikä niitä todella huonoja päiviä usein ole.

Suku ja jälkeläiset

4-polvinen suku
Isälinja: Honey Stripes DFC - Mr. Humble Stray - Snipe Cocio - Sirius
Emälinja: Bilberry v. Helmwald - Balenciaga Clover - Cranleigh Domenica - Veruca GER

i. Honey Stripes DFC
PP-MVA
ii. Mr. Humble Stray iii. Snipe Cocio
iie. Ruusun Damask Violet
ie. Valiant Honeysuckle iei. Delicate Geodes
iee. Valiant Honeyside
e. Bilberry v. Helmwald
PP-MVA, FF
ei. ei. Catharsis Oak eii. Cold Blooded AT
KTK-I
eie. Hilde v. Helmland
KTK-II
ee. Balenciaga Clover
ERJ-I, YLA3
eei. Silbers Brisco
KTK-II, ERJ-I
eee. Cranleigh Domenica
KTK-III, ERJ-III

Jälkeläiset

07.11.2020 syntynyt suomalainen puoliveritamma Flying Wings
18.03.2022 syntynyt suomalainen puoliveriori Bumble N Boogie
10.03.2023 syntynyt tilastotamma Arabella

Kilpailut ja näyttelyt

Kilpailut

Dumle on kilpaillut maksimitasolleen (PSG) porrastetussa kouluratsastuksessa, mutta se kilpailee edelleen porrastetuissa kenttäratsastuksessa.
Kilpailutiedot.

Kausi 2021
Villit - 01.04.2021 - Aihojoki Spring Festival - VaA - 21/24, 53,773 %
Villit - 17.04.2021 - Ilvessuon kisaviikko - VaB - 4/11, 70,526 %
Villit - 18.04.2021 - Ilvessuon kisaviikko - VaA - 5/6, 63,214 %

Kausi 2022
Villit - 23.04.2022 - Kultasaari Cup 2022, os. 1 - VaA - 1/34, 85,714 %
Villit - 21.05.2022 - Seppele Cup - VaB - 22/30, 57,32%
Villit - 27.08.2022 - Seppele Cup - VaA - 1/20; 69,82 %
Villit - 10.09.2022 - Ilvessuo - VaB - 7/11, 56,985 %
Villit - 10.09.2022 - Ilvessuo - VaA - 5/10, 65,246 %
Villit - 15.10.2022 - Seppele - HeA - 11/12
Villit - 22.10.2022 - Kultasaaren Kartano - VaB - 9/18, 66,071 %
Villit - 22.10.2022 - Kultasaaren Kartano - VaA - 5/21, 72,857%
Villit - 23.10.2022 - Baffner Estate - VaA - 10/26, 72,461 %
Villit - 17.12.2022 - Seppele - VaA - 5/15, 62,505 %

Villit - 02.04.2022 - Aihojoki Spring Festival - 120 cm - 24/52, 4 vp 62,404 s
Villit - 21.05.2022 - Seppele Cup - 110 cm - 1/30, 0-0 vp
Villit - 28.08.2022 - Seppele Cup - 120 cm - 11/25, 0-4 vp
Villit - 15.10.2022 - Seppele - 120cm - 5/18
Villit - 18.12.2022 - Seppele - 120cm - 2/15, 0-4vp
Villit - 23.10.2022 - Baffner Estate - 120cm - 13/33, 4 vp

Villit - 16.10.2022 - Seppele - 80cm, maasto - 4/7
Villit - 16.10.2022 - Seppele - 100cm, maasto - 4/8
Villit - 23.10.2022 - Baffner Estate - 80cm, maasto - 14/29

Villit - 23.06.2022 - Summer Tales - CIC1 - 2/17, 53,7 vp
Villit - 10.07.2022 - Sommersolverv 2022 - CIC2 - 17/19, 99,7 vp
KERJ - 07.08.2022 - Adina - CIC2 - 2/9, 52,6 vp
KERJ - 31.08.2022 - KERJ-cup - CIC2 - 33/57, 81,7 vp
KERJ - 31.08.2022 - Adina - CIC2 - 3/4
Villit - 18.09.2022 - Kultasaaren kenttäviikot - CIC2 - 3/24, 53,2 vp
KERJ - 21.10.2022 - Adina - CIC2 - 4/6
KERJ CUP - 31.10.2022 - Kallan ravirata - CIC2 - 20/38, 50,7

Kausi 2023
Villit - 26.03.2023 - Ilvessuo - Vaativa A - 5/16, 69,333 %
Villit - 01.04.2023 - Raven Crossing - Iron - Vaativa B - 2/20, 69,774 %
Villit - 01.04.2023 - Raven Crossing - Iron - Vaativa A - 5/20, 74,682 %
Villit - 10.06.2023 - Seppele Cup, kevät - Vaativa A - 11/25, 63,601 %
Villit - 2.9.2023 - Seppele Cup - Vaativa A - 10/20, 59.579 %

Villit - 10.06.2023 - Seppele Cup, kevät - 110cm - 23/25, 16 vp
Villit - 3.9.2023 - Seppele Cup - 120cm - 15/30, 4vp
Villit - 7.10.2023 - Vaahterapolku - 110cm - 19/19, 16vp

Villit - 10.05.2023 - Hannaby Hanami Week - CIC2 - 10/26, 34,9 vp
Villit - 18.06.2023 - Kultasaaren Kenttäviikot - CIC2 - 3/22, 64,1 vp
Villit - 25.6.2023 - Sommersolverv - CIC2 - hyl
KERJ - 25.3.2023 - Adina - CIC2 - 15/21, 97p
KERJ - 1.4.2023 - Lilysong Ponies - CIC1 - 17/25
KERJ - 2.4.2023 - Lilysong Ponies - CIC1 - 6/25
KERJ - 3.4.2023 - Lilysong Ponies - CIC1 - 18/25
KERJ - 4.4.2023 - Lilysong Ponies - CIC1 - 2/25
KERJ - 5.4.2023 - Lilysong Ponies - CIC1 - 6/25
KERJ - 6.4.2023 - Lilysong Ponies - CIC1 - 13/25
KERJ - 7.4.2023 - Lilysong Ponies - CIC1 - 5/25
KERJ - 8.4.2023 - Lilysong Ponies - CIC1 - 11/25
KERJ - 9.4.2023 - Lilysong Ponies - CIC1 - 9/25
KERJ - 10.4.2023 - Lilysong Ponies - CIC1 - 12/25

Päiväkirja

03.07.2023 - Puolivuosikatsaus, kirjoittanut omistaja
04.01.2023 - Ilvessuon vuosi 2022, kirjoittanut omistaja
03.01.2023 - Joulukuun kuulumiset, kirjoittanut omistaja
19.11.2022 - Tapahtumien täyteinen kuukausi, kirjoittanut omistaja
25.10.2022 - Lokakuun kuulumisia, kirjoittanut omistaja
15.10.2022 - Syyskuulumisia, kirjoittanut omistaja
11.09.2022 - Kilpailut kotona, kirjoittanut omistaja
08.09.2022 - Elokuun loppuosan kilpailut, kirjoittanut omistaja
21.08.2022 - Elokuun valmennusviikonloppu, kirjoittanut omistaja
09.08.2022 - Viikkokatsaus: 31/2022, kirjoittanut omistaja
16.07.2022 - Sommersolverv -kisaraportti, kirjoittanut omistaja
23.06.2022 - Convallaria Eventing -kilpailuraportti, kirjoittanut omistaja