Tarjolla jalostukseen

Kaikki alla listatut hevoset ovat vapaasti tarjolla jalostukseen kunnes toisin mainitaan. Hevosia saa yhdistellä keskenään tilausvarsoiksi tai lainailla omille hevosilleen. Ainoa vaatimus on, että varsan sivut ilmoitetaan minulle joko Keskustassa tai sähköpostitse otsikolla Hallulainen. Tammoja saa liisata ja ottaa kasvatit omiin nimiinsä tai varsojen kasvattajana voi mainita Halluharjan (HALL5490) tai minut VRL-10361. Halutessaan saa käyttää kasvattajanimiä Halluharjan tai HAH. Varsoilla saa tehdä tai olla tekemättä mitä huvittaa, kunhan ne tuovat edes sen hetken iloa omistajalleen.

Hevosia saa käyttää myös takautuvasti, kunhan varsa syntyy aikaisintaan 4kk vanhempien syntymästä. Listalla on myös jo kuopattuja eläimiä (merkitty nimen perään tähdellä *), joita saa käyttää takautuvasti merkatun kuolinvuoden loppuun asti.
Yli 5-polviset hevoset on merkitty pitkäsukuisiksi. Epämääräisen pituisten sukujen kohdalla on ilmoitettu suurpiirteinen tasaisten polvien määrä.

Listat aukeavat otsikkoa napsauttamalla. Rodut ovat aakkosjärjestyksessä. Suomenhevoset on listattu erikseen tänne.

Hevoset

Akhal-Teke - 38kpl

Kleine Pflaume *orievm-sukuinenperlino
Gai Gay Yoni *orievm-sukuinenruunikko
Tiitiäisen Pronze *orievm-sukuinenruunivoikko
Edgar Javieroorievm-sukuinencremello
Asye Nonmorievm-sukuinencremello
Trayizon Kole *tammaevm-sukuinenruunivoikko
Queen of Heartstammaevm-sukuinenruunikko
Boyero's Isabellatammaevm-sukuinenruunikko
Yel IItammaevm-sukuinenvoikonkirjava
Summer Breezetammaevm-sukuinenruunikko
Papiyontammaevm-sukuinenruunikonkimo
Kopojiebatammaevm-sukuinenvoikko
Podsolnechniktammaevm-sukuinenmusta
Sunny Dreamtammaevm-sukuinenruunivoikko
kè Sojavori1-polvinenruunivoikko
Ginto Kabalyeroori1-polvinenruunivoikko
Sazandaori1-polvinencremello
Gylyk-Häsiýetori1-polvinenruunivoikko
Gar Kinosyori1-polvinenruunikko
Lyubov' Rebenkatamma1-polvinenmusta
Ramhphêsta na Mâ¡thartamma1-polvinenruunivoikko
Chernyye Gvozdiki TStamma1-polvinenruunivoikko
Troll Klevertamma1-polvinenruunikonkimo
Jél Ti Fitamma1-polvinencremello
Dream's Correct Cyrreori1,5-polvinenrautias
Ay Șöhlesitamma1,5-polvinenruunikko
Parahatçylyktamma1,5-polvinenrautias
Gargaori2-polvinenmustanvoikko
Görüjiori2-polvinenruunivoikko
Diňe Menori2-polvinenruunikonkimo
Ýöriteori2-polvinenvoikko
Alçatamma2-polvinenruunivoikko
Oglanjygyň Süýşmesi Rinori3-polvinencremello
Hakyky We Asylori3-polvinenruunikonkimo
Ruhy Rahatlyktamma3-polvinenvoikko
Tabyntamma3-polvinenruunivoikko
Mämişi Pişikori4-polvinenruunikko
Pul Gazandytamma4-polvinenvoikko

American Bashkir Curly - 5pkl

How's Got Carlytammaevm-sukuinenmusta
CurrCaytamma1-polvinenruunikko
Angel Palmira Rintamma1-polvinenruunikko
BananaPhoneori2-polvinenvoikko
Chiquitatamma2,5-polvinenvoikko

Andalusialainen - 12kpl

Feliciano VIIorievm-sukuinenmustankimo
Feliciano VIIorievm-sukuinenruunikonkimo
Gergo's Big Treasureorievm-sukuinenmusta
Graciana Ramostammaevm-sukuinenhiirakonkimo
Piedra Preciosatammaevm-sukuinenruunikko
Hola Ramosori1-polvinenmusta
Buscadorori1,5-polvinenruunikko
Felicidad VIIItamma1-polvinenhiirakonkimo
Tesorotamma1-polvinenruunikko
Benjamín d'Amelieori2-polvinenruunikko
Fernanda IXtamma2,5-polvinenruunihallakonkimo
Feliciano Xori3-polvinenruunihallakonkimo

Anglo-arabi - 2kpl

Exelte Biockhyori50%1-polvinenruunikko
Strange Fire TSori62,5%pitkäsukuinenruunikonkimo

Appaloosa - 1kp

Abracadabra's Double Uori1-polvinenruunikko leopard

Arabialainen täysiverinen - 11kpl

Bligmir Dangerous Boy *orievm-sukuinenmustankimo
Brunoleyruunaevm-sukuinenrautiaankimo
Lovely Startammaevm-sukuinenruunikko
Shaheen al Fawaraori1-polvinenruunikko
Starleytamma1-polvinenruunikonkimo
Alyawm Hulmtamma1-polvinenrautias
Yawm Alrrihori2-polvinenruunikko
CIF Eternal Warriorori2-polvinenruunikko
Sawsantamma2-polvinenruunikko
Shahnaztamma3-polvinenruunikko
Al-Amirori4-polvinenruunikonkimo

Auxois - 3kpl

Murfey's Ax-Fordorievm-sukuinenruunikko
Aplaudissements Orageuxorievm-sukuinenruunikonpäistärikkö
Differents Jeunestammaevm-sukuinenruunikko
Tenacious Helleretammaevm-sukuinenrautiaanpäistärikkö
Hampshire HAHori1-polvinenruunikonpäistärikkö

Belgiantyöhevonen - 1kpl

Schommelstoelorievm-sukuinenrautias
Z'on Large Naamorievm-sukuinenruunikonpäistärikkö
Willekeurig Verschrikkingtammaevm-sukuinenruunikonpäistärikkö
J'espére Exteritamma1-polvinenrautias

Boulogne 1kpl

Professeur de Directionorievm-sukuinenrautiaankimo
Garçon Honnêteorievm-sukuinenmustankimo
Fleur Coloréetammaevm-sukuinenrautias
Léger Comme Une Plumetammaevm-sukuinenrautiaankimo
Berectatammaevm-sukuinenrautiaankimo

Clydesdale - 3kpl

Boyfriend *orievm-sukuinenruunikonkirjava
Eilinoirtammaevm-sukuinenrautiaankimo
Best Friends Forevertamma1-polvinenrautiaankirjava

Colorado Ranger - 3kpl

Down to Zero *ruunaevm-sukuinenruunikko white blanket
Jackye-Boyorievm-sukuinenmusta spotted blanket
Ramandatammaevm-sukuinenruunikko leopard

Englantilainen puoliverinen - 5kpl

Wild Child JECorievm-sukuinenruunikko
Secend Tought DJtammaevm-sukuinenruunikko
Rabcya Gyllentammaevm-sukuinenrautias
Secend Childori1-polvinenruunikko
Beautiful Bastardori1,5-polvinenrautias

Friisiläinen - 21kpl

Handsome ZIGruunaevm-sukuinenmusta
BWT Jupiter *orievm-sukuinenmusta
Red Mind *orievm-sukuinenmusta
Cowboys and Kisses *orievm-sukuinenmusta
Pie Papillon *tammaevm-sukuinenmusta
Soft Pace *tammaevm-sukuinenmusta
Bella Natale *tammaevm-sukuinenmusta
Zelina von Rawwtammaevm-sukuinenmusta
Rubintammaevm-sukuinenmusta
Adam Boy *ori1-polvinenmusta
Jürgenori1-polvinenmusta
Gorgeous HAHori1-polvinenmusta
Bella Almanecertamma1-polvinenmusta
Cowboys Sapphiretamma1-polvinenmusta
Z Nationori2-polvinenmusta
Bella Donnatamma2-polvinenmusta
Sneachta Z4tamma2-polvinenmusta
Patient Zeroori3-polvinenmusta
Bella Rosalietamma3-polvinenmusta
Bella Elviratamma4-polvinenmusta

Hannover - 6kpl

Summer Snow *tammaevm-sukuinenrautias
K.K's Lady Leilatammaevm-sukuinenruunikko
Never Lateori1-polvinenruunikonkimo
Kristallis Casandratamma1-polvinenruunikko
Casually Lateori2-polvinenruunikonkimo

Hispano - 2kpl

Tiro Lacatammaevm-sukuinenruunikonkimo
Milésima Salvajetammaevm-sukuinenmustankimo

Hollantilainen puoliverinen - 14kpl

Back in Business *ruunaevm-sukuinenmusta
Ukvidi de Jirmorievm-sukuinenruunikko
How Wow CU *tammaevm-sukuinenrautiaankimo
California Esmeraldatammaevm-sukuinenruunikko
Fateful's Dulbistammaevm-sukuinenruunikko
Blonde Paradijstammaevm-sukuinenvoikko
Sacwardua CUtammaevm-sukuinenruunikko
Oh Wowori1-polvinenruunikonkimo
Paradise Johnori1-polvinenruunivoikko
Business Ladytamma1-polvinenmusta
Brasilia Emiliatamma1-polvinenruunikko
What a Wonderori2-polvinenmustankimo
London Alisontamma2-polvinenvoikko
London Eyeori3-polvinenmustanvoikonkimo

Holstein - 7kpl

Dream's Charmeur *ruunaevm-sukuinenruunikko
Alfa Cocoaruunaevm-sukuinenrautias
Galinoorievm-sukuinenruunikko
Floveringin Lumelistammaevm-sukuinenrautias
Girionori1-polvinenruunikko
Chocolistamma1-polvinenrautias
Giddy Upori2-polvinenruunikko

Islanninhevonen - 11kpl

Sibba *tammaevm-sukuinenruunikko
Bockholts Iris *tammaevm-sukuinenruunikko
Aurora frá Roskilltammaevm-sukuinenmustankirjava
Asbjörnori1-polvinenhiirakko
Silfur frá Flýjaori1-polvinenhopeanmustankirjava
Snórblóm frá Flýjatamma1-polvinenruunikonkirjava
Sioasta frá Ruusunentamma1,5-polvinenmusta
Tryggviori2-polvinenhiirakko
Svanatamma2-polvinenruunikonkirjava
Njálatamma3-polvinenrautiaankirjava
Haraldurori4-polvinenruunihallakonkirjavankimo

Irlannincob - 29kpl

Mindere of Huumew *ruunaevm-sukuinenmustankirjava
Colorado *orievm-sukuinenruunikonkirjava
Perfect Disasterruunaevm-sukuinenrautiaankirjava
Devan Zeydorievm-sukuinenmustankirjava
Mo Scéal Féinorievm-sukuinenmustankirjava
Ksad Cosaaorievm-sukuinenvoikonkirjava
Vivere Mirandatammaevm-sukuinenmustankirjava
Jund's Shavonnetammaevm-sukuinenruunikonkirjava
Seamair-Ádhtammaevm-sukuinenmusta
Pioniks Just Youtammaevm-sukuinenmustankirjava
Keller Launitammaevm-sukuinenmustankirjavankimo
Jalavan Texiori1-polvinenmustankirjava
Pouliche's Brouchenori1-polvinenruunivoikontiikerinkirjava
Mind Youori1-polvinenmustankirjava
'cos Landroverori1-polvinenvoikonkirjavankimo
Emigrantori1-polvinenmusta
White Gemtamma1-polvinenmustankirjava
Katherinetamma1-polvinenruunikonkirjava
Ruususen Brown Spotted Tigertamma1-polvinenrautiaankirjava
Amidalatamma1-polvinenmustankirjava
Ballette DJtamma1-polvinenmustankirjava
Eminemori2-polvinenmusta
Brother Dearori2-polvinenruunivoikontiikerinkirjava
Show Spotori2-polvinenrautiaankirjava
Ballaaditamma2-polvinenmustankirjava
Jeweltamma2-polvinenmustanvoikonkirjavankimo
Rap Battle To Deathori3-polvinenmustankirjava
Mother Pearltamma3-polvinenvoikonkirjavankimo
Gold Calls Dragonstamma4-polvinenmustankirjava

Lusitano - 4kpl

Sr. Paulusorievm-sukuinenmustankimo pearl
Sr. Quirinoori1-polvinenmustankimo
Ruususen Bounce Timetamma1,5-polvinenruunivoikko
Sr. Breixoori2-polvinenruunivoikko

Marwari - 1kpl

Bhoomi Devi Raziqtamma1-polvinenruunikonpäistärikkö

Oldenburg - 3kpl

Polinoi's Yvilys *orievm-sukuinenmusta
K.K's Carraloa *tammaevm-sukuinenrautias
Carraloa's Ylvisori1-polvinenmusta

Paint - 6kpl

Charlie *ruunaevm-sukuinenruunikonkirjava
Zekeruunaevm-sukuinenruunikonkirjava
The Way To Heaventammaevm-sukuinenrautiaankirjava
Bombers Boy DOori1-polvinenruunikonkirjava
Amélie's Dreamcatchertamma1-polvinenrautiaankirjava
S.L.S Caliloantamma1-polvinenrautiaankirjava

Quarter - 10kpl

Jackie *ruunaevm-sukuinenrautias
William Houston BOPorievm-sukuinenrautias
Haiton's Flashorievm-sukuinenrautiaankirjava
Little Pepper *tammaevm-sukuinenruunikonpäistärikönkimo
Lady Angelique *tammaevm-sukuinenruunikko
Astley's Belizetammaevm-sukuinenruunikko
Miss Orzarktammaevm-sukuinenruunivoikko
Buzzlive HAHori1-polvinenruunikko
Sea Salt HAHtamma1-polvinenruunikonkirjava
Buzzler HAHori2-polvinenruunikonkirjava

Ruotsalainen puoliverinen - 8kpl

Beriords Rumpelstiltskinorievm-sukuinenrautiaankirjava
Looking Nicetammaevm-sukuinenrautiaankirjava
Noply Trollori1-polvinenruunikko
Pinki's Oleanter *tamma1-polvinenruunikko
Looking Rumpledtamma1-polvinenrautiaankirjava
Noble Oneori2-polvinenruunikko
Looking the Parttamma2-polvinenmustankirjava
Noble Lookori3-polvinenruunikonkirjava

Saddlebred - 3kpl

Sentimentalistorievm-sukuinenmustankirjava
Miraba Shaneekatammaevm-sukuinenmusta
Seriously Mentalori1-polvinenmustankirjava

Shire - 21kpl

Working Classorievm-sukuinenmusta
Big Mittensorievm-sukuinenmusta
Torn Derekorievm-sukuinenmusta
Branta Berniclaorievm-sukuinenmustankirjava
Halluharjan Tomiruunaevm-sukuinenruunikko
Víva Grandiosa *tammaevm-sukuinenruunikko
English Girltammaevm-sukuinenruunikko
Digitális Purpúreatammaevm-sukuinenruunikko
Nyctea Scandiacatammaevm-sukuinenruunikonkimo
Lady Sheilatammaevm-sukuinenmusta
Lr's Depl Giobbaori1-sukuinenmusta
Ramya Grantieori1-sukuinenruunikonkirjava
Lord Derek Jr.ori1-sukuinenmusta
Small Dreamstamma1-sukuinenruunikko
Bernillatamma1-sukuinenruunikonkirjava
Big Royal Scandaltamma1-sukuinenruunikonkimo
Classy Taaliatamma1-sukuinenruunikko
Tic Tac Toeori2-sukuinenruunikko
Beornori2-sukuinenruunikonkirjava
Almost Royaltamma2-sukuinenmustankimo
Peek A Booori3-sukuinenmustankimo

Suomalainen puoliverinen - 65kpl

Beneboors Amor *ruunaevm-sukuinenmusta
QWS EL Diababloorievm-sukuinenruunikko
Wildcat's Soulorievm-sukuinenruunikonkimo
Just One Moreorievm-sukuinenmusta
Migver's Giantorievm-sukuinenrautias
More Than Oneorievm-sukuinenrautias
Belladonna SJtammaevm-sukuinenruunikko
Feliness RLtammaevm-sukuinenruunikko
Crowqueentammaevm-sukuinenmusta
Seven Sins 157tammaevm-sukuinenrautias
Captain Barbossaori1-polvinenruunikko
Seven Wishes HAHori1-polvinenrautiaankirjava
Seamonsterori1-polvinenvoikko
Just Toxicori1-polvinenmusta
Lokdor HAHori1-polvinenruunikonkirjava
ML Scarecrowori1-polvinenrautiaanpäistärikkö
Weldow J!ori1,5-polvinenrautias
Like Devil HAHori1,5-polvinenruunikko
El Lavanda J!tamma1-polvinenruunikko
Sophie HAHtamma1-polvinenrautias
Nightjar HAHtamma1-polvinenruunikonkirjava
Shadows Jeweltamma1-polvinenruunikko
Gwendoline BOtamma1-polvinenruunikko
18th Wildcattamma1-polvinenrautiaankimo
Amor's Felissatamma1-polvinenmusta
CF Soul Sistertamma1-polvinenrautias
Encantado HAHori2-polvinenmustanvoikonkirjava
ML Wolwaceaori2-polvinenmustanvoikko
Seven Soulsori2-polvinenrautias
Chief Officerori2-polvinenruunikonkirjava
Like Shadowori2-polvinenruunikko
Silent Peopleori2-polvinenrautiaanpäistärikkö
Lucifer HAHori2-polvinenruunikonkimo
Suprant La Zixruuna2-polvinenruunikonkimo
Falcone Nutamma2-polvinenrautiaanpäistärikönkirjava
Narcissa HAHtamma2-polvinenruunikko
Windflowertamma2-polvinenmusta
Lilactamma2-polvinenruunivoikko
Willow Ladytamma2-polvinenruunikko
Wendylonatamma2-polvinenruunikonkirjava
Lost Againtamma2-polvinenruunikonkimo
Valiant Reneetamma2-polvinenruunikko
Renatusori3-polvinenruunikonkimo
Finniganori3-polvinenmustanvoikko
Seven Promisesori3-polvinenrautias
Like Windori3-polvinenmusta
Listen Silenceori3-polvinenruunivoikko
Georgianatamma3-polvinenruunikonkirjava
Evil Ladytamma3-polvinenruunikonkimo
Tia Dalmatamma3-polvinenrautiaankirjava
Guardian Angeltamma3-polvinenruunivoikonkirjavankimo
Aquila BOtamma3-polvinenvoikonpäistärikönkirjava
Wanna Be A Millionareori4-polvinenruunikko
Finnickori4-polvinenmustanvoikonkimo
Seven Seven Sevenori4-polvinenmustankirjava
Tinamoutamma4-polvinenmustanvoikonpäistärikkö
Galadrieltamma4-polvinenruunivoikonkirjavankimo
Winter Windtamma4-polvinenrautias
Mephit Mertamma4-polvinenrautias
Seven Elevenori5-polvinenruunikonpäistärikönkirjava
Flying Windstamma5-polvinenrautiaantiikerinkirjava
Every Shade Of Greytamma5-polvinenperlinonkirjavankimo
Giiwedinokwetamma5-polvinenruunivoikonpäistärikkö
Lizzard Alleyoripitkäsukuinenruunikko
Natoma Alley Crawtammapitkäsukuinenruunikko
Dithen Lastammapitkäsukuinenruunikonpäistärikkö

Tanskalainen puoliverinen - 11kpl

Hurricane Bay *orievm-sukuinenmusta
Serter's Johnssonorievm-sukuinenruunikko
Remko Luveroruunaevm-sukuinenruunikko
Lady Like *tammaevm-sukuinenruunikko
The Relaxed Typetammaevm-sukuinenrautiaankimo
Sardo Werdoori1-polvinenruunikko
Just My Typetamma1-polvinenruunikonkimo
Tsunami Baytamma1-polvinenmusta
My Starori2-polvinenruunikonkimo
Tutu-e-Tututamma2-polvinenruunikko
Tiakiori3-polvinenruunikonkimo

Tilastohevonen - 6kpl

Something Special ML *orievm-sukuinenruunikko
Chevonorievm-sukuinenmustanvoikko
Moon Sanruunaevm-sukuinenrautiaantiikerinkirjava
Yrme UYtammaevm-sukuinenrautiaankimo
Lr's Hala Royalorievm-sukuinenruunikonkirjava

Trakehner - 16kpl

Jangstar of MHtammaevm-sukuinenruunikko
Ohne Dichtammaevm-sukuinenruunikko
Ciencilytammaevm-sukuinenrautias
Demoniac HAHori1-polvinenruunikko
Promise To A Starori1-polvinenrautias
Geliebttamma1-polvinenruunikko
Promised Illusionori2-polvinenrautias
Loving Danger HAHtamma2-polvinenruunikko
Love Is Illusiontamma3-polvinenrautias
Wincare's Nemesisori4-polvinenruunikko
Illustriousori4,5-polvinenruunikko
Roxbury's Tigitamma4-polvinenruunikko
Cloudberry v.Rosetamma4-polvinenruunikko
Leopard Knightori5-polvinenruunikko
Tiger of Woodsori5-polvinenruunikko
Night Symphonyoripitkäsukuinenmusta

Ponit

Chincoteaguenponi - 1kpl

Ficcanasotammaevm-sukuinenruunivoikonkirjava

Connemara - 11kpl

Han Soloorievm-sukuinenruunivoikko
Eleito's Goderuunaevm-sukuinenruunikonpäistärikkö
Stevssonruunaevm-sukuinenperlino
Fortunate Oftammaevm-sukuinenruunikonkimo
Troll Shadssonori1-polvinenmustanvoikokimo
Tresspasserori1-polvinenruunikonpäistärikkö
Ruususen Happy Girltamma1-polvinenruunivoikko
Ahsokatamma1-polvinenruunivoikko
Skywalkerori2-polvinenruunivoikonkimo
Dresscodetamma2-polvinenruunikonpäistärikkö
Kylo Renori3-polvinenruunivoikko

Gotlanninruss - 4kpl

Svordom *orievm-sukuinenrautias
Kukkaniityn Babloori1-polvinenruunikko
Douglas RECori3-polvinenruunikko
Gunilla DJtamma3,5-polvinenruunikko

Haflinger - 1kpl

Mr. Timar *ruunaevm-sukuinenrautias

Huzulponi - 5kpl

Ruususen Kafelia Romeo *orievm-sukuinenruunikonkirjava
FM Empire Step *tammaevm-sukuinenruunikko
Marynka Katarzyna Arogancki TRtammaevm-sukuinenruunihallakko
Ruususen Best Steppertammaevm-sukuinenrautiaankirjava

Newforestinponi - 9kpl

Tarulan Kalevi *ruunaevm-sukuinenruunikko
Shocking Hottammaevm-sukuinenmusta
Bed Heaterori1-polvinenmustanpäistärikkö
Hopearinteen Corneliatamma1-polvinenruunikko
Troll Yvonnetamma1-polvinenruunikko
Wequiren King for a Dayori2-polvinenrautias
Cortneytamma2-polvinenruunikko
Yvainnetamma2-polvinenruunikonpäistärikkö
Corinnetamma3-polvinenrautias

Norjanvuonohevonen - 21kpl

Nedtrykt Upersonligorievm-sukuinenruunihallakko
Bartorievm-sukuinenruunihallakko
Vippestar *ruunaevm-sukuinenruunihallakko
Rojadruunaevm-sukuinenruunihallakko
Jordanruunaevm-sukuinenruunihallakko
Papusen Bella *tammaevm-sukuinenruunihallakko
Lady Purple *tammaevm-sukuinenruunihallakko
Stort Mirakeltammaevm-sukuinenruunihallakko
Mørk Judittammaevm-sukuinenhiirakko
Lennart J!ori1-polvinenruunihallakko
Tech Nerdori1-polvinenruunihallakko
Jalavan Helmiinatamma1-polvinenruunihallakko
Ellinooratamma1-polvinenruunihallakko
Gråspurvtamma1-polvinenhiirakko
Ruususen Februaariori2-polvinenruunihallakko
Network Guruori2-polvinenruunihallakko
Ruususen Helmi-Tyttötamma2-polvinenruunihallakko
Dentejano's Cufftamma2-polvinenruunihallakko
Amursvaleori2-polvinenhiirakko
Novemberiori3-polvinenruunihallakko
Helminauhatamma3-polvinenruunihallakko

Ratsuponi - 29kpl

Peates *orisrp / 50%evm-sukuinenmustankimo
Ciel Baudouinoripsf / 75%evm-sukuinenruunikonkirjava
VV's Brlenoridrp / 78,125%evm-sukuinenruunikko
Erebosoricsp / 43,75%evm-sukuinenruunikko
Svadilfarioridrp / 34,375%evm-sukuinenmusta
Shamos Vrorisrp / 75%evm-sukuinenrautias
Nemetonatammadrp / 75%evm-sukuinenruunivoikko
Gryffindor Girltammasrp / 50%evm-sukuinenruunivoikko
Miss Chaxie Rtammacsp / 43,75%evm-sukuinenvoikko
Suprime's Darlingtammadrp / 75%evm-sukuinenvoikko
Halluharjan Heikki *orisrp / 62,5%1-polvinenruunikonkirjava
Tempo Streko IDorirp / 37,5%1-polvinenvoikko
Preiselbeere Sahneoridrp / 75%1-polvinenruunivoikko
Somaorisrp / 75%1-polvinenvoikko
Dragonbornorisrp / 21,875%1-polvinenruunikko
Ravenclawtammasrp / 50%1-polvinenruunikonkimo
Lesleytammasrp / 60,938%1-polvinenvoikko
Viviennetammasrp / 54,688%1-polvinenruunivoikko
Ruususen Twister WouWoutammasrp / 50%1-polvinenrautias
Outlastorisrp / 64,844%2-polvinencremello
Wyvernorisrp / 35,938%2-polvinenruunikonkimo
Raspberrytammasrp / 67,969%2-polvinenruunivoikko
Monopolytammasrp / 56,25%2-polvinenrautiaankirjava
Amnesiaorisrp / 60,547%3-polvinenvoikonkirjava
Tricky Ink SEtammasrp / 54,6875%3-polvinenmustantiikerinkirjava
Blackcurranttammasrp / 51,954%3-polvinenruunivoikonkimo
Labyrinthorisrp / 57,618%4-polvinenruunikontiikerinkirjava
Bilberrytammasrp / 38,477%4-polvinenruunivoikonkirjavankimo
No Cluedoorisrp / 48,048%5-polvinenruunivoikonkirjavankimo

Risteytysponi - 2kpl

Rakalan Jarpattiruunaevm-sukuinenruunikko
Kemirruunaevm-sukuinenruunivoikko

Shetlanninponi - 35kpl

Pipari Poju *orievm-sukuinenrautias
Tossavainen *orievm-sukuinenruunikko
Jazzy Razzy *orievm-sukuinenrautiaanpäistärikkö
Boom Bahorievm-sukuinenruunikko
Förvånansvärd Snabborievm-sukuinenruunikonpäistärikkö
Boogie Booorievm-sukuinenmustankimo
Maximilar Smiling Faceorievm-sukuinenmusta
Brendia's Oliverorievm-sukuinenrautias
Bownie Cakeorievm-sukuinenrautias
Shaminorievm-sukuinenmusta
Tiny Sublimeorievm-sukuinenruunikonkimo
Tuomitien Verneri *ruunaevm-sukuinendominanttivalkoinen
Vauhti-Hirmu *ruunaevm-sukuinenmusta
Nintendoksin Eevi *tammaevm-sukuinenrautias
U.T Veikeä Vesipisara *tammaevm-sukuinenrautias
Secend Thought *tammaevm-sukuinenrautias
Viksalan Silver White *tammaevm-sukuinenrautiaankirjava
Kottarainen *tammaevm-sukuinenruunikko
Adalmiin SWEtammaevm-sukuinenmustankirjavankimo
Never Be As Perfecttammaevm-sukuinenmusta
Priskillatammaevm-sukuinenrautiaankirjava
Santarannan Mariannetammaevm-sukuinenruunikonkirjava
Cold Is Ice ITori1-polvinenmusta
Piglet POMori1-polvinenrautias mushroom
Salmiakki SAVori1-polvinenmusta
Bam Boohori1-polvinenruunikonkirjavankimo
How To Surviveori1-polvinenruunikko
Jalavan Hurja-Vahtiori1-polvinenmustankirjava
Neve's Rickyori1-polvinenmusta
Tiny Delightsori1-polvinenmustankimo
Todellinen Kipinä TSruuna1-polvinenrautias
Halluharjan Timotei *ruuna1-polvinenrautias
Halluharjan Viiriäinentamma1-polvinenrautias
Halluharjan Regettatamma1-polvinenrautiaankimo
Lr's Trixie Théatamma1-polvinenmustankirjava
Rinsessakakkutamma1-polvinenrautias
Silver Necklacetamma1-polvinenrautiaankirjava
Smärre Tjejentamma1-polvinenrautiaanpäistärikkö
Vetten Vaeltajatartamma1-polvinenvoikko
Viiru-Viivitamma1-polvinenmusta
Mimosatamma1,5-polvinenmustankirjava
PP's Color Raceori2-polvinenrautiaanpäistärikkö
Eeyoreori2-polvinenrautiaankirjava mushroom
Hirmu-Hurjaori2-polvinenrautiaankirjava
Reality Checkori2-polvinenrautiaankirjava
Halluharjan Salmisori2-polvinenmusta
Halluharjan Uiveloori2-polvinenrautias
Halluharjan Salmariori2-polvinenmustankirjava
Värdinnantamma2-polvinenruunikonpäistärikkö
Riksulainentamma2-polvinenmustanvoikko
Pikkulikkatamma2-polvinenmustankimo
Halluharjan Pehmistamma2-polvinenrautiaankimo
Katanas Wintamma2-polvinenruunikonkirjava
Halluharjan Pocahontastamma2-polvinenmustankimo
M.L. Imaginatedtamma2-polvinenrautiaankirjava
Hirmu-Kivaori3-polvinenrautias
Halluharjan Juominkiori3-polvinenrautias
Halluharjan Pehmoleluori3-polvinenhiirakko
Huggareori3-polvinenrautiaanpäistärikönkirjava
Ruususen Primumori3-polvinenruunikko
Halluharjan Kiurutamma3-polvinenmusta
Liquoricetamma3-polvinenmustankirjava
Ihan Tosissaantamma3-polvinenruunivoikonkirjava
Imagin Colorstamma3-polvinenrautiaanpäistärikkö
Priimatavaraori4-polvinenruunikonkirjava
Smulareori4-polvinenmustankirjava
Halluharjan Töyhtöhyyppätamma4-polvinenhiirakko
Ducky Imaginationtamma4-polvinenrautiaanpäistärikkö

Welsh A - 7kpl

My West Dream'sruunaevm-sukuinenruunikko
Harri Twnruunaevm-sukuinenrautiaankirjava
Gwyn Diemwnttammaevm-sukuinenvoikko
Kaboom-Kaboomtammaevm-sukuinenvoikko
Wanna Big Boomtamma1-polvinenvoikko
Day in May SEtamma2-polvinenrautiaankimo
Rough Boyori3-polvinenruunivoikonkimo

Welsh B - 12kpl

PR's Game is Over *orievm-sukuinenrautias
Too Much Evilorievm-sukuinenrautias
Simple Question STEPorievm-sukuinenrautias
Dóiteáin *tammaevm-sukuinenmustanvoikonkimo
Stally Sun *tammaevm-sukuinenmustankirjava
Stopping Questionori1-polvinenvoikonkirjava
Hopearinteen Tart Marttiori1,5-polvinenrautiaankimo
Lady Tola J!tamma1-polvinenmusta
Hopearinteen Donitsitamma1,5-polvinenvoikko
Ruususen Little Mr. Marsori2-polvinenvoikko
Rig Marchori3-polvinenvoikko
March Away DJori3-polvinenvoikko

Welsh C - 1kpl

Gwaedu Y Galontammaevm-sukuinenruunikonpäistärikkö

Welsh D - 21kpl

Dineasárorievm-sukuinenmusta
Ferdew's Williamorievm-sukuinenrautias
Cynghrair Gŵr Bonheddigorievm-sukuinenmusta
Ysbryd y Breninorievm-sukuinenrautiaankirjava
Rapiwr Anghysondeborievm-sukuinenruunivoikko
Merch y Lleidrtammaevm-sukuinenmusta
Ffa Coffitammaevm-sukuinenruunikko
Cân Adartammaevm-sukuinenrautias
Biabhóigetammaevm-sukuinenrautias
Yslygaethwrori1-polvinenmusta
Cig Eidionori1-polvinenrautiaankirjava
Brwsh Adartamma1-polvinenrautiaankirjava
Éowyn Trolltamma1-polvinenmusta
Hufen Wedi'i Chwipiotamma1-polvinenruunivoikko
Dawnstamma1-polvinenruunikko
Sglefriwr Ffigwrori2-polvinenrautias
Ercwllori2-polvinenmusta
Llewyrch yr Haultamma2-polvinenrautiaankirjava
Cacen Hufentamma2,5-polvinenvoikko
Gwaredwrori3-polvinenrautias
Arwrori4-polvinenvoikko

Welsh part bred - 9kpl

Criminal Kidori59,375%evm-sukuinenruunikko
Battlefield 520ori50%evm-sukuinenruunikonpäistärikkö
Spencerori79,688%1-polvinenruunikko
Guerreratamma75%1-polvinenruunikonpäistärikkö
Jayjetamma59,375%2-polvinenruunikko
Husband-To-Beori69,336%3-polvinenmustankimo
Wife-Materialtamma38,672%3-polvinenruunikko
Counselorori58,043%4-polvinenrautias
Lr's Mithratamma46,75%4-polvinenruunikko
Ulkoasu © VRL-10361
Tausta © Background Labs
Halluharjantila on virtuaalitalli ja jokainen hevonen on virtuaalihevonen. Mitkään kuvissa esiintyvät hevoset, ihmiset ja maisemat eivät liity sivulla oleviin teksteihin mitenkään ja kaikki tiedot ovat mielikuvituksen tuotetta.